Forssan resurssiviisauskeskuksen avajaiset keräsivät runsaan yleisön. (Kuva Kirsi Sippola, HAMK)

Forssan seudulla on toteutettu Järkvihreää strategiaa jo usean vuoden ajan. Järkivihreys sai oman tilan ja pääsee konkreettisesti esille, kun resurssiviisauskeskus avattiin torstaina 15.9.

Resurssiviisauskeskuksessa on tarkoitus järjestää tapaamisia ja erilaisia tapahtumia. Hämeen ammattikorkeakoulun HAMK:n opiskelijat voivat käyttää tilaa ryhmätyötilana ja toivotaan, että yritykset tulisivat vierailulle ja verkostoitumaan eri toimijoiden kesken. Tilassa on myös showroom, jossa esitellään Forssan seudun Järkivihreää toimintaa. Avajaisissa esillä olivat mm. tekstiilikierrätyksen, vihreän logistiikan ja lähiruoan teemat.

Forssan seutu on sekä biotalouden että laajemmin ottaen kiertotalouden edelläkävijä Suomessa. Tämä asema on nostettu esiin mm. Nordregion ”Bioeconomy in the Nordic Regions” – selvityksessä, jossa Forssan seutu on valittu Suomen esimerkkitapaukseksi.

Sitra puolestaan on valinnut Forssan resurssiviisauden pilottikaupungiksi Jyväskylän, Turun ja Lappeenrannan lisäksi. Forssan kiertotalouden sydämen eli Envitech-alueen kehittyminen on ollut pitkälti yritysvetoista, mikä on varmistanut liiketaloudellisesti kannattavan toiminnan.

Kaupunki ja seudun kehittäjätoimijat (FSKK, HAMK, LUKE ym.) ovat omalta osaltaan tukeneet kehitystä lukuisilla kehityshankkeilla vuosituhannen vaihteesta alkaen. Näistä mainittakoon mm. BIFEEL Centre (Bio, food and environment electronics) – hanke vv. 2004-2008, sen jälkeiset klusterikehityshankkeet (ympäristöklusteri ym.), vihreän logistiikan hankkeet, Envi Grow Park – ekoteollisuuspuistohanke, tekstiilikierrätyshankkeet jne.

Koko seutu omaksui v. 2010 yhteiseksi strategiseksi tahtotilaksi ”Järkivihreän Forssan seudun”.

Järkivihreän resurssiviisauskeskuksen avajaisissa käynnistyivät sekä resurssiviisauskeskuksen nimikilpailu, että Järkivihreä ideakilpailu. Ideakilpailun sarjat ovat jokamiesluokka kansalaisille ja bisnesluokka yrityksille. Ideakisan tavoitteena on löytää uusia järkivihreitä tuotteita, palveluita ja toimintamalleja Kanta-Hämeeseen. Ideakisassa järkivihreys tarkoittaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaa (ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys). Kisaan voi ottaa osaa osoitteessa www.hamk.fi/alueelliset

Resurssiviisauskeskus on paikka kohdata, työskennellä ja ideoida uutta. Jos yrityksellä tai kansalaisella on idea, siitä mitä tilassa voisi toteuttaa tai järjestää, niin voi ottaa yhteyttä HAMKin Laura Vainioon. Vaatimuksena tilan käytölle on, että se tapahtuma tai toiminta liitty jollain tavoin Järkivihreään toimintaan.

(Lähde: Forssan kaupunki)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *