Yksityistielaki kirjoitetaan kokonaan uudestaan. (Kuva: Ville Miettinen)

Tiekuntien vastuunkantajien oma etu on havahtua korjaamaan erityisesti niitä yksityisteitä, joissa on merkittävämmin puutavarakuljetuksia ja muuta raskasta liikennettä, tiedottaa Suomen Tieyhdistys.

Tieyhdistyksen mukaan teiden ja erityisesti niiden siltojen kuntoa tulisi arvioida varsinkin nyt, kun teille on ilmaantunut aiempaa huomattavasti raskaampia rekkoja. Silloista arviolta puolet kaipaa jonkinlaista parantamista.

– Yksityisteiden kuljetukset eivät suinkaan vähene, vaikka yhteiskunnan rakenteissa muutoksia tapahtuukin. Näyttää siltä, että pienteiden merkitys korostuu entisestään mm. maa- ja metsätalouden sekä rakentamisen uusien toimintatapojen myötä, muistuttaa Tieyhdistyksen yksityistieasiantuntija Jaakko Rahja. 

Rahja esitti näkemyksiään Tampereella pidetyssä Yksityisteiden Talvipäivässä, joka oli osa laajaa ja kansainvälistä Talvitiepäivät-tapahtumaa.

Tieyhdistys peräänkuuluttaa yksityisteiden tienpitäjiä aktiivisuuteen ja muun muassa hakemaan parannushankkeisiinsa valtion avustusta, jota on tälle vuodelle tarjolla 8 miljoonaa euroa. Avustusta haetaan ELY-keskuksista. Lisäksi Suomen Metsäkeskuksesta on mahdollista saada korjaustukea metsäteille. Tätä rahoitustukea on noin 10 miljoonaa euroa.

Tieyhdistyksen mielestä tärkeimpiä yksityisteiden remonttikohteita ovat huonokuntoiset sillat, rummut ja kelirikkokohteet sekä tien kantavuuden ja siihen liittyen kuivatusjärjestelmän parantaminen.

– Unohtaa ei sovi myöskään liittymien korjaamista turvallisemmiksi. Esimerkiksi liittymien näkemät ovat luvattoman huonossa kunnossa.

Yksityisteiden Talvipäivässä Kaisa Kuukasjärvi liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoi myös, että yksityistielain uudistamistyö on alkanut. Kuukasjärven mukaan lain uudistamisessa ei vain paikata reikiä, vaan kirjoitetaan laki kokonaan uudestaan. Eduskunnan käsittelyyn uusi laki on tarkoitus saattaa ensi vuonna.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *