Loviisaan kaavaillun aurinkovoimalan teho on noin kymmenys koko Suomen aurinkovoimakapasiteetista. (Kuva Alight Energy)

Eurooppalainen aurinkovoiman kehittäjä ja energiantuottaja Alight on sopinut suomalaisen hankekehittäjän 3Flashin kanssa yhteisestä 120 megawatin aurinkovoimalahankkeesta Loviisaan Jokiniemen alueelle. Aurinkovoimala on yksi suurimmista kehitteillä olevista kaupallisista aurinkoenergiaprojekteista Suomessa, missä oli Energiaviraston mukaan noin 1 000 megawattia asennettua aurinkovoimakapasiteettia vuoden 2023 lopussa, Alight kertoo.

Loviisan hankkeen suunnittelutarveratkaisuhakemus jätettiin viime viikolla. Suunnitelmien mukaan aurinkopuiston rakennustyöt alkavat vuoden 2025 alkupuolella, ja se otetaan käyttöön vuonna 2027. Maatalousmaalle sijoittuva puisto tuottaa sähköä arviolta 155 gigawattituntia vuodessa, mikä vastaa noin 31 000 jollain muulla kuin sähköllä lämpiävän kotitalouden keskimääräistä vuosikulutusta.

Alight käy seuraavaksi keskusteluita energiaintensiivisten yritysten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita hankkimaan uusiutuvaa energiaa sähkönhankintasopimuksella (PPA, power purchase agreement).

– Yhteishankkeen myötä voimme hyödyntää 3Flashin paikallista kehitysosaamista tuodessamme lisää puhdasta energiaa sähköverkkoon. Isossa kuvassa hankkeemme tukee Suomen energiaomavaraisuutta ja ilmastotavoitteiden saavuttamista. Seuraavaksi jatkamme keskusteluja sähkönhankintasopimuksesta kiinnostuneiden yritysten kanssa, jotka haluavat vauhdittaa omaa kestävän kehityksen matkaansa. Pitkäaikaiset sopimukset myös varmistavat aurinkopuiston taloudellisen kannattavuuden, sanoo Alightin Suomen maajohtaja Alexander Rudberg.

– Alightilla on vahva kokemus hankkeiden rahoituksen varmistamisesta ja projektien viemisestä maaliin. Yhdessä autamme viherryttämään Suomen sähköverkkoa ja vastaamaan kasvavaan sähköntarpeeseen, sanoo 3Flashin toimitusjohtaja Miko Huomo.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *