Vetyalfa Oy on Tuulialfa Oy:n tytäryhtiö. Ne kehittävät erilaisia puhtaan energian tuotantoketjuja. (Kuva Vetyalfa)

Vetyalfa Oy suunnittelee vihreän vedyn jalostamon rakentamista Vaalaan, Vaalan kunta kertoo tiedotteessaan. Hankkeessa on tarkoitus rakentaa uusiutuvaan energiaan pohjautuva enimmillään noin 1000 MW:n vedynerotus ja synteettisten jatkojalosteiden tuotantolaitos. Vedynerotus- ja jatkojalostamislaitoksen yhteyteen suunnitellaan lisäksi rakennettavan aurinkovoiman tuotantoalue (noin 200 MWp), joka vastaa osaltaan jalostamon tarvitsemasta uusiutuvasta energiasta. Jalostamon on mahdollista hyödyntää myös muuta Tuulialfa Oy:n kehittämää tuuli- ja aurinkosähkökapasiteettia. Vetyjalostamossa vihreästä vedystä jalostettava sähköpolttoaine voisi olla esimerkiksi synteettistä metaania. Lopullinen vedyn jalostetuote tarkentuu hankkeen suunnittelun edetessä.

Vetyjalostamon suunnittelualue sijaitsee 25 kilometrin päässä Vaalan kuntakeskuksesta itään valtatie 22 ja rataverkoston välittömässä läheisyydessä. Nykyisen kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n 220 kV voimajohtolinjan lisäksi alueen läheisyyteen on suunnitteilla uusi 400 kV sähköasema sekä 400 kV ja 110 kV voimajohtolinjat. Suunnittelualue on kokonaisuudessaan satojen hehtaarien laajuinen, josta vedyn tuotanto ja sen jatkojalostus tukitoimineen vaatisi noin 20 hehtaarin suuruisen alueen. Vetyjalostamon ja aurinkovoiman tuotantoalueen lopullinen koko tarkentuu suunnittelun edetessä.

Vedyn jalostamislaitos vaatii vähintään asemakaavan. Tarvittaessa laaditaan myös osayleiskaava.  YVA-menettelyä tulee myös soveltaa – erityisesti, jos laitos tuottaa muutakin kuin vetyä elektrolyyttisesti, myös yksittäistapauspäätöksen perusteella. Laitokselle tulee hakea myös ympäristölupa, rakennuslupa ja vesilain mukainen lupa vedenotolle. Laajamittaisessa toiminnassa tarvitaan kemikaaliturvallisuuslupa.

Vetyalfa Oy on jättänyt kaavoitusaloitteen kunnanvaltuustolle ja se etenee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi syyskuun aikana.

Vetyvoimainen hanke kunnalle

Vetyjalostamo toisi toteutuessaan enimmäislaajuudessaan Vaalan kunnalle satoja työpaikkoja suoraan ja välillisesti. Jalostamoa rakennettaessa työmaa työllistäisi jo useita satoja henkilöitä. Vetyhankkeen epäsuorat työllisyysvaikutukset olisivat moninkertaiset muilta toimialoilta tarvittavien välituotteiden sekä alihankkijapalvelujen vuoksi.

Vaalan kunnalle jalostamo toisi suoria verotuloja paikallisen työvoiman verotulojen lisäksi kiinteistö-, kunnallis- ja yhteisöveroista. Lisäksi vihreän vedyn jalostamo kohentaisi kunnan vetovoimaa ja mahdollistaisi uusien vihreää vetyä ja siitä valmistettuja sähköpolttoaineita tarvitsevien yritysten kasvua. Vetyjalostamon investoinnin arvo voi koko laajuudessaan nousta 1-3 miljardiin euroon.

Tulevaisuuden energiaa

Tuulialfa Oy kehittää yhteistyössä tytäryhtiönsä Vetyalfa Oy:n kanssa konsernin tuulivoimaa ja aurinkosähköä hyödyntäviä vihreän vedyn tuotantolaitoksia ja erilaisten synteettisten polttoaineiden jatkojalostushankkeita sekä sähkövarastohankkeita pyrkien samalla nostamaan yhteistyökumppanien maanomistuksen arvoa. Toimintamalli perustuu kiinteään yhteistyöhön maanomistajien sekä kuntien kanssa. Tuulialfa mahdollistaa yhdessä tytäryhtiönsä Vetyalfan kanssa uniikin energian jalostamisen arvoketjun, jolla varmistetaan turvallinen sekä sujuva luvitus- ja investointihanke tulevaisuuden energiamarkkinoille.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *