Havainnekuva Alavuden tulevasta Palvelukorttelista. (Kuva MUUAN Oy)

Alavuden kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 18.3.2024 Alavuden Palvelukorttelia ja kaupungin käyttöön tulevia tiloja koskevan vuokrasopimuksen. Seuraavaksi Wasa360-hankkeesa siirrytään suunnittelu- ja kaavoitusvaiheesta toteutusvaiheeseen. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä vuoden 2024 aikana. Rakennuksen tavoitteellinen käyttöönottoajankohta on keväällä 2026.

Tuleva Palvelukortteli sijoittuu Alavuden keskustassa entisen kaupungintalon ja linja-autoaseman parkkipaikan alueelle Kuulantien varteen.

Palvelukorttelista luodaan yhtenäinen tilakokonaisuus, jonka niin asiakkaat kuin kaupungin henkilökunta kokevat omakseen. Yhteiset tilat sujuvoittavat työn tekemistä ja mahdollistavat työntekijöiden yhteistyön läpi toimialojen. Tilasuunnittelussa otetaan huomioon eri asiakas- ja ikäryhmät sekä heidän erityistarpeensa kuten esimerkiksi esteettömyys. Lisäksi uusien tilojen suunnittelussa huomioidaan ympäristöystävällisyys ja energiatehokkuus sekä tilojen muunneltavuus.

Suunnittelutyössä Wasa360-yhteistyökumppanina toimii suunnittelutoimisto MUUAN Oy.

– Wasa360-kumppanuussopimus allekirjoitettiin loppuvuodesta 2021, jonka jälkeen on tehty pitkäjänteistä yhteistyöstä kaupungin kanssa keskustan kehitysvaiheessa sekä suunnittelu- ja kaavoitusvaiheessa. Nyt siirrytään Palvelukorttelin varsinaiseen toteutusvaiheeseen. Palvelukorttelin hankkeella saadaan upeat tilat kaupungin työntekijöille ja hyvät edellytykset keskustan tulevaisuuden kehittymiselle, iloitsee WasaGroupin hankekehityspäällikkö Juha Rajamäki.

– Palvelukorttelin rakentaminen on panostus kaupungin elinvoimaan. Uusien tilojen suunnittelun edetessä pääsemme myös pian esittelemään luonnoksia kaupunkilaisillekin ja kysymään mielipiteitä ja ideoita muun muassa alavutelaisuuden esiin tuomiseksi yhteisissä tiloissa, toteaa kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki.

Palvelukortteli toteutetaan Wasa360-palvelumallilla

Palvelukortteli toteutaan Wasa360-palvelumallilla. Siinä WasaGroup huolehtii kiinteistökehityshankkeen kaikista vaiheista aina tontin hankinnasta, rahoituksesta ja kiinteistön suunnittelusta rakennuttamiseen ja käytön aikaiseen kiinteistön ylläpitoon asti.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *