Westenergy on mukana hankkeessa, jossa tutkitaan tekoälyn käyttöä jätteiden tunnistamisessa. (Kuva Westenergy)

Suomessa kokeillaan, voiko jätetietoon perustuva tekoälysovellus auttaa tunnistamaan jätteen joukosta materiaalin, joka olisi uudelleen käsiteltävissä. Näin erilaiset materiaalit voitaisiin ohjata nykyistä tehokkaammin uudelleen käytettäväksi tai poltettavaksi. 

Jos polttoon sopimattomat materiaalit tunnistetaan jo keruuvaiheessa, haitalliset päästöt vähenevät.

– Suomella on kunnianhimoiset tavoitteet nousta kiertotalouden kärkimaaksi. Nykyisellään jätteisiin kuitenkin päätyy paljon materiaaleja, joita voisimme käyttää uudelleen, projektipäällikkö Sami Nykter Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta kertoo.

Väärin käsitelty jäte voi pilata koko jätekuorman uusiokäyttömahdollisuudet. Jätekuormien tarkistus ja lajittelu jätteenpolttolaitoksilla on käytännössä mahdotonta, koska jätekuormia on paljon.

Uutta teknologiaa hyödynnetään ensimmäisenä Mustasaaren jäte-energialaitoksessa.

Tekoälyn käyttöä tutkitaan Ekoälyä-hankkeessa, jonka toteuttavat Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto. Vaasan alueella Mustasaaressa toimiva Westenergy tarjoaa hankkeelle teolliset puitteet.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *