Pysäköintiautomaatteja käyttää enää viidesosa autoilijoista. (Kuva: Kari Långsjö)

Pysäköintiautomaatit ovat ”katoava luonnonvara”, selviää Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry:n tilastoista. Vain pari prosenttia pysäköintimaksuista on kuluvana vuonna maksettu kolikoilla, sillä mobiilimaksamisen suosio on noussut voimakkaasti. Osa kaupungeista ei ole koskaan edes ottanut kolikkoautomaatteja käyttöönsä.

Pysäköintiautomaattien määrä on kaikkialla Suomessa ollut usean vuoden ajan laskussa, ja automaatteja poistetaan nyt kiihtyvään tahtiin, kun ne tulevat käyttöikänsä päähän.  

Kuluvan vuoden lokakuuhun mennessä vain kaksi prosenttia Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys SPATY ry:n jäsenyritysten pysäköintimaksuista oli maksettu kolikoilla. Ylipäätään automaattia käyttää pysäköidessään enää noin viidesosa suomalaisista autoilijoista, selviää SPATY:n tilastoista. 

– Laskusuuntainen muutostrendi on selvä. Esimerkiksi vuonna 2020 jäsenyritystemme pysäköintimaksuista seitsemän prosenttia maksettiin kolikoilla, kuluvana vuonna tähän mennessä enää kaksi prosenttia. Viimeistään nyt kannattaisi ladata puhelimeensa mobiilisovellus pysäköinnin maksamista varten, SPATY ry:n hallituksen puheenjohtaja Christian Metsäranta vinkkaa. 

Joissain kaupungeissa ei ole koskaan ollut käteismaksumahdollisuutta 

SPATY kartoitti, miten suurimpien kaupunkien kunnallisessa pysäköinninvalvonnassa toimitaan pysäköintiautomaattien kanssa, ja onko käteisellä maksaminen enää suosiossa.  

Helsingin ja Lahden kaupunkien maksullisilla pysäköintialueilla luovutaan hiljalleen kolikkomaksamisesta kunnallisessa pysäköinninvalvonnassa. Espoon kaupunki puolestaan on ollut muutaman vuoden ajan maksullisen pysäköinnin kokeilussa mukana, eikä kolikkoautomaatteja ole kaupungissa koskaan ollutkaan. 

Mobiilimaksamisen osuus on jatkuvassa nousussa kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi Helsingin kaupungin maksullisilla alueilla  pysäköintinsä maksaa mobiililaitteella jo yhdeksän kymmenestä autoilijasta.  Helsingissä pysäköinnin voi maksaa mobiilisti usealla eri vaihtoehdolla.  

–  Vaikka koronapandemian jälkeen käteismaksaminen on lähtenyt vähittäiskaupassa uudelleen käyntiin, SPATY:n datan mukaan pysäköinnin maksamisessa ei ole palattu käteiseen, Metsäranta kertoo. 

Automaatteja ollaan poistamassa suurimmissa kaupungeissa 

SPATY:n kartoituksen mukaan monissa suurimmissa kaupungeissa kuten Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä automaatteja poistetaan vähitellen. Suurin syy on niiden ikä sekä toimimattomuus. Automaatteja ei enää korvata uusilla, sillä varaosien saaminen vanhoihin automaatteihin on myös haastavaa. 

Uusien automaattien sijaan esimerkiksi Tampereen kaupungin maksullisilla pysäköintialueilla on korvattu pysäköintiautomaatteja infotolpilla. Niissä kerrotaan, missä lähin maksuautomaatti on ja millä mobiilisovelluksilla pysäköinnin voi maksaa.  

Lahden kaupunki on luopumassa automaateista vuoden 2025 alussa, ja Helsinki on tehnyt vuonna 2022 päätöksen poistaa 209 automaattia.  

Kaupunkien päätökset eivät yllätä SPATY:n Metsärantaa. Hän huomauttaa, että pysäköintimaksun hoitaminen on nykyään mobiilisovellusten ansiosta helpompaa kuin koskaan. 

– Moni sovellus muistuttaa käyttäjää 15 minuuttia etukäteen pysäköintiajan loppumisesta, ja sovelluksessa pysäköintiajan jatkaminen onnistuu kätevästi. 

Pienemmissä kaupungeissa kolikkomaksu saattaa edelleen onnistua 

Suurimmista kaupungeista kolikkoautomaatit ovat poistumassa, mutta SPATY:n kartoituksen mukaan pienemmissä kaupungeissa mahdollisuus maksaa käteisellä on ainakin toistaiseksi säilytetty. Esimerkiksi Jyväskylän kaupungin maksullisilla pysäköintialueilla valtaosaan automaateista voi maksaa kolikoilla, eikä pikaista poistumista ole tiedossa. 

– Helpoimmalla silti pääsee, jos lataa mobiilisovelluksen puhelimeen ja maksaa sillä, sillä kolikkoautomaatin löytäminen kaupungeista voi olla haastavaa, Metsäranta huomauttaa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Kyllä Espoossa ainakin Tapiolassa löytyy kolikkosutomaatti, parkkipaikan maksamiseksi. Onneksi, koska moni meistä vähän vanhemmista ei osaa käyttää muita systeemejä, sillä niissä ei ole meille kunnollista opetusta eikä kaikilla ole älylaittritskas.