Harri Raution johtamalla Aquapriori Oy:llä on tarjolla viemärin virtausmittauslaite, jolla voi selvittää hulevesien vuotoja viemäriin. (Kuva: Aquapriori Oy)

Hulevedet aiheuttavat vedenpuhdistuslaitoksilla ylikuormitusta, häiritsevät puhdistusprosessia sekä lisäävät käsittelyprosessin kustannuksia, Aquapriori Oy muistuttaa tiedotteessaan.

– Jätevesiviemärissä kuuluu kulkea vain jätevettä. Jos maaperästä vuotaa putkeen pohjavettä, sadevettä tai sulamisvesiä, ylimääräisestä vedestä tulee veronmaksajille iso lasku. Ja kun laitoksen puhdistuskapasiteetti ylittyy, puhdistamattomia jätevesiä joudutaan ohijuoksuttamaan vesistöön, kertoo Aquapriori Oy:n toimitusjohtaja Harri Rautio.

Vesilaitoksen asentajilla ja suunnittelijoilla on tiedossa, miten sateet vaikuttavat pumppausalueella, mutta heillä on harvoin tietoa, mitkä viemärilinjat vuotavat pahimmin. Rankkasateet ja kevään sulamisvedet voivat aiheuttaa vuotoja eri paikoissa.

Vuotoveden virtausmittauksella saadaan kokonaiskuva

Vuotojen paikantamiseen on erilaisia menetelmiä kuten viemäriputkien savustus tai kuvaaminen. Aquapriorin AquaDuoscope®-menetelmässä mitataan jätevesilinjan virtaamaa ja tutkitaan siitä otettuja vesinäytteitä.

– On tärkeää muodostaa vesilaitokselle sekä iso kuva vuototilanteesta että kohdennettua tietoa, mitkä viemärilinjat tuottavat eniten vuotoja. Painelinjaan on olemassa luotettavia mittareita, mutta kun huomasimme, että painovoimaiseen viettoviemäriin ei ollut varteenotettavia, järkevän hintaisia ja luotettavia mittareita, päätimme rakentaa sellaisen itse, Rautio toteaa.

Lähes reaaliaikaisella veden virtauksen mittaamisella

  • saadaan kohdennettua tietoa siitä, missä viemärilinjoissa on eniten vuotoja.
  • kerätään pitkäaikaisseurantatietoa sateiden ja sulamisvesien vaikutuksesta.
  • pystytään mittaamaan jätevesiverkostojen lisäksi myös hulevesiverkoston virtaamaa tai raportoimaan pumppaamon ylivuototilanteista.
  • Lue lisää AquaFlowscope®-virtaus-  mittauksesta aquapriori.fi/veden-virtausmittaus

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *