Katuja ja muuta kunnallistekniikkaa korjataan, puistoja kunnostetaan sekä liikennejärjestelyjä kehitetään, mutta ei kuitenkaan riittävässä määrin. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntatekniikan yhdistyksen mukaan rakennetun ympäristön tulevaisuus tulee nostaa nykyistä suuremmalla painoarvolla päätöksentekoon sekä julkiseen keskusteluun.

-On ymmärrettävä, mitä jatkuva rakennetun ympäristön laiminlyönti voi aiheuttaa niin suomalaisten hyvinvoinnille ja terveydelle, asumisen mahdollisuuksille kuin turvallisuudelle. Uusien haasteiden edessä on tarpeen etsiä uudenlaisia lähestymistapoja, jotta toimisimme tulevaisuudessa entistä kestävämmin ja kustannustehokkaammin, yhdistys sanoo keskiviikkona antamassaan julkilausumassa.

Yhdistys toteaa, että katuja ja muuta kunnallistekniikkaa korjataan, puistoja kunnostetaan sekä liikennejärjestelyjä kehitetään, mutta ei kuitenkaan riittävässä määrin.

-Korjausvelkaa kertyy koko ajan. Ilmaston ja muu toimintaympäristön muuttuminen aiheuttaa uusia haasteita. Rakentaminen ja rakenteiden kunnossapito aiheuttaa kuntatasolla noin 70 % hiilidioksidipäästöistä, ja luontokato asettaa myös rakennetun ympäristön kehittämiselle rajansa.

Yhdistyksen mukaan rakennetun ympäristön korjausvelkaan liittyvä keskustelu tulee nostaa tasolle, jossa yhteisiä tulevaisuuden mahdollisuuksia tarkastellaan kokonaisvaltaisesti niin taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen kuin kulttuurisen kestävyyden näkökulmista.

-Entä jos me kaikki rakennetun ympäristön toimijat pohtisimme jatkossa todella mitä voimme tehdä vähemmän tai kokonaan uudella tavalla? yhdistys kysyy.

Kuntatekniikan yhdistys piti kevätkokouksensa Jyväskylässä keskiviikkona Kuntatekniikan päivien yhteydessä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *