Oulun Infra -liikelaitoksen ulkoistamisaikeet johtivat lakkoon
JHL vastustaa Oulun Infra-liikelaitoksen ulkoistamista lakolla. Oulun kaupunginhallitus päätti tiistaina esittää valtuustolle liikelaitoksen osittaista ulkoistamista. (Kuva: Sonja Eloranta)
Oulussa kaupungin aikeet ulkoistaa Oulun Infra -liikelaitos saivat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n ryhtymään lakkoon. Tiistaina alkaneen lakon piiriin kuuluvat kaikki Oulun Infra-liikelaitoksen työtehtävät. Lakon ulkopuolelle on rajattu viranhaltijat ja tukityöllistetyt.
-Ulkoistaminen johtaa vääjäämättä palveluiden laadun ja huoltovarmuuden heikentymiseen. Työpaikkojen säilymiselle yksityisen palveluksessa ei ole mitään takeita. Oulun kaupungin työntekijät ansaitsevat reilut työehdot ja kaupunkilaiset ansaitsevat laadukkaat palvelut, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tiedotteessa.
JHL vaatii, että Oulun kaupunki ei ulkoista Oulun Infra-liikelaitosta, vaan jatkaa oman palvelutoiminnan kehittämistä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Liikelaitoksessa työskentelee yli 200 työntekijää. Lisäksi se työllistää noin 600 alihankkijaa.
-Ulkoistamisen vaarana on, että Oulun kaupungin mahdollisuus vaikuttaa palveluihin heikkenee. Päätösvalta kaupungin palveluista on syytä säilyttää oululaisilla. Ei ole mitään takeita siitä, että ulkoistamisella saadaan säästöjä aikaiseksi, Niemi-Laine muistuttaa.
Oulun kaupunki: Lakko on laiton
Oulun kaupunki katsoo, että Oulun Infra -liikelaitoksen työtehtäviin kohdistuva työtaistelu on laiton. Kaupungin mukaan työtaistelutoimi kohdistuu työehtosopimukseen työrauhan voimassa ollessa.
Kaupungin mukaan työtaistelulla pyritään vaikuttamaan työnantajan työnjohto-oikeuteen. Työnantaja katsookin, että työtaistelu tulee keskeyttää välittömästi. Työnantaja ei tässä vaiheessa neuvottele työtaistelusta tai siihen liittyvistä rajauksista.
Nelipäiväisen työnseisauksen vaikutukset näkyvät kuntalaisille keskustan alueella sekä ulkoliikuntapaikoilla. Keskustassa esimerkiksi hiekoitushiekan poisto ja roska-astioiden tyhjentäminen on keskeytynyt. Ulkoliikuntapaikkojen pukuhuoneet ja wc-tilat eivät ole käytössä, ja Heinäpään palloiluhalli on kiinni perjantaihin saakka.
Oulun kaupunginhallitus päätti kokouksessaan tiistaina esittää kaupunginvaltuustolle Oulun Infra -liikelaitoksen osittaista ulkoistamista. Työnseisaus päättyy perjantaina puoliltaöin.