Etelä- ja Lounais-Pirkanmaan kunnat kannustavat yrityksiä ilmastotekoihin. Kuvassa maastopyöräillään Akaan kaupungin maisemissa. (Kuva: Akaan kaupunki)

Sastamala, Akaa, Punkalaidun, Pälkäne, Urjala ja Valkeakoski ovat käynnistäneet yhteisen hankkeen, jonka yhtenä tavoitteena on ilmastokumppanuusverkoston perustaminen.

Verkosto kerää yhteen Tampereen kaupunkiseudun ulkopuolisten Pirkanmaan kuntien ilmastoasioista kiinnostuneita yrityksiä ja järjestöjä. Verkostossa mukana olevat yritykset ja järjestöt asettavat toiminnalleen vähintään yhden ilmasto- ja päästötavoitteen.

Verkoston asiantuntijat voivat auttaa ilmastokumppanuusverkoston jäseniä energiasäästökohteiden tunnistamisessa ja erilaisten vihreän siirtymän rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämisessä.

– Yhteisen hankkeen avulla rohkaisemme ja kannustamme alueemme yrityksiä tai yhteisöjä tunnistamaan heille keskeisiä ilmastonmuutoksen hillintään liittyviä ilmastotekoja ja tavoitteita, kertoo Sastamalan elinkeinojohtaja Tanja Aarnikuru.

– Jokainen löytää varmasti oman tapansa toimia ilmastoystävällisesti esimerkiksi energiansäästöön, energiatehokkuuteen tai jätteiden käsittelyyn liittyen, Aarnikuru sanoo.

Akaan kaupungin elinkeinopäällikkö Jari Jokinen sanoo, että ilmasto- ja päästötavoitteet ovat yhä useammin vähintäänkin välillisesti merkittävä tekijä yrityksen liiketoiminnassa.

– Toimitusketjujen vastuullisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja loppuasiakkaiden arvomaailmat ohjaavat yritysten toimintaa, hän toteaa.

Etelä- ja Lounais-Pirkanmaan kuntien hanke on saanut rahoitusta ympäristöministeriön Kuntien ilmastoratkaisut –ohjelmasta. Hankekunnat innostavat yrityksiä myös viestimään kestävän kehityksen mukaisista linjauksista, toimenpiteistä ja saavutetuista tuloksista.

– Kaikkien ei tarvitse lähteä keksimään ratkaisuja nollasta. Hyödyntämällä alueen muiden yritysten jo tehtyjä toimenpiteitä, saadaan luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi, Jokinen sanoo.

Etelä-ja Lounais-Pirkanmaan ilmastoekosysteemihanke

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *