Keskimäärin Hinkuun liittymisen jälkeen päästöt vähenevät kunnissa nopeammin kuin ilman Hinkuun liittymistä, verkostoa organisoiva Suomen ympäristökeskus kertoo. Esimerkiksi Lempäälässä energiayhteisön avulla kiinteistöt voivat investoida yhteisesti omiin tuotantoresursseihin, optimointijärjestelmään ja energiaverkkoihin. (Kuva Rami Marjamäki)

Viitasaari on liittynyt Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkostoon (Hinku), jonka jäsenet sitoutuvat vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.

Hinku-verkosto on vuonna 2008 perustettu ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden verkosto, joka kokoaa yhteen kunnianhimoisiin päästövähennyksiin sitoutuneet kunnat ja maakunant, ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset sekä energia- ja ilmastoalan asiantuntijat.

Kuluvan vuoden kesällä ja syksyllä verkostoon on liittynyt seitsemän uutta kuntaa, Viitasaaren lisäksi Mäntsälä, Pieksämäki, Ruovesi, Rääkkylä, Simo ja Sodankylä. Verkostoon kuuluu nyt 91 kuntaa, joiden yhteen laskettu asukasmäärä on 2 302 700. Keski-Suomen kunnista Hinkuun kuuluu ennestään vain Äänekoski.

Viitasaarella tärkeimmät ilmastopäätökset liittyvät energiankulutukseen, uusiutuvaan energian lisäämiseen ja Viitasaaren suurimpien päästölähteiden, maatalouden ja tieliikenteen, uusien ratkaisujen löytämiseen.

-Viitasaarella on rakentava suhtautuminen uudistumiseen ja haasteiden selättämiseen. Päästöjen vähentäminen ja energiansäästötoimet ovat olleet osa kaupungin toimintaa jo kauan, mutta Hinku-verkostosta kaupunki saa työhönsä säännöllistä lisätukea ja asiantuntija-apua. Hinku-verkosto on hyvä kanava kunnille jakaa toisilleen tietoa siitä, mitkä ilmastoteot on omassa kunnassa koettu toimivina, Viitasaaren kaupungin ilmastokoordinaattori Pauliina Ritvanen sanoo tiedotteessa.

Kuntaorganisaatiot aiheuttavat kuntien päästöistä keskimäärin noin 10 prosenttia, asukkaat 50 ja yritykset noin 40 prosenttia. Kuntaorganisaatioiden osuus päästöistä vähenee entisestään, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa.

Viitasaaren kaupunginjohtaja Janne Kinnunen toteaakin, että kuntalaisten ja yritysten saaminen mukaan ilmastotyöhön on tärkeää. Kaupungin rooli on toimia mahdollistajana.

-Päästövähennykset vaikuttavat myös kuntalaisten hyvinvointiin ja luovat yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia, Kinnunen muistuttaa.

Ilmastotyöstä apua energiakriisissä

Ilmastotyöhön kunnianhimoisesti suhtautuneet kunnat ovat tehneet pitkäjänteisesti työtä energiatehokkuuden edistämiseksi ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseksi, Suomen ympäristökeskuksen johtaja, professori Jyri Seppälä sanoo.  

– Tehty työ helpottaa omalta osaltaan nykyistä energiakriisiä ja toisaalta parantaa valmiuksia ottaa käyttöön uusia energiatoimia kriisin hallintaan.

Seppälä muistuttaa, että mitä vähemmän energiaa käytetään, sitä enemmän puhdasta energiaa riittää muille.

– Kunnat näyttävät tässä esimerkkiä muun muassa panostamalla kiinteistöjensä energiaremontteihin ja helpottamalla alueensa eri toimijoiden uusiutuvan energian saantia. Olisimme paljon heikommassa tilanteessa, jos kunnat eivät olisi jo vuosia panostaneet ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

-Akuutin energiakriisinkin keskellä on hyvä ymmärtää, että meidän on muutettava kulutustottumuksiamme kestävämpään suuntaan. Energiakriisi on entisestään korostanut vihreän siirtymän mahdollisuuksia myös elinkeinoelämälle, jonka uudistumisessa Suomella on kansainvälisillä markkinoillakin erinomaiset menestymismahdollisuudet, Jyri Seppälä sanoo.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *