Porin Alhaisiin suunniteltu Lammin tuulivoimapuistohanke kaatui jo kertaalleen muotoseikkaan, mutta nyt asia etenee jälleen. (Kuva: Kai Tirkkonen)

Porin kaupunginhallitus päätti aloittaa uudelleen tuulivoimapuiston osayleiskaavan laadinnan Ahlaisissa sijaitsevalle suunnittelualueelle.

Suunnitelmassa otetaan huomioon aikaisemmassa kaavaprosessissa esitetyt selvitykset siinä määrin kuin ne ovat edelleen hyödynnettävissä, kaupunki tiedottaa.

Ahlaisten Lammin tuulivoimapuisto on aiheuttanut runsaasti keskusteluita Porissa. Korkein hallinto-oikeus kumosi kiistoja aiheuttaneen Lammin tuulivoimakaavan viime vuonna.

KHO:n päätöksen mukaan Lammin tuulivoimapuiston osayleiskaavan hyväksyminen syntyi virheellisessä järjestyksessä Porin kaupunginvaltuustossa vuonna 2018.

Nyt tuulivoimapuistohanke etenee siis toisen kerran.

Kaavan laadintaa varten on tehty Porin kaupungin sekä Satawind Oy:n ja A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n välille yhteistyösopimusluonnos.

– Nyt sopimus hyväksyttiin, Porin kaupungin toimialajohtaja Markku Koppelomäki vahvistaa kaupunginhallituksen päätöksen, joka tehtiin viime maanantaina.

Koppelomäki on valtuutettu sopimuksen viimeistelyyn ja hankkeen ohjaukseen.

Äänestystä tarvittiin

Edellisellä kerralla hanke kaatui esteellisyyteen, Markku Koppelomäki sanoo.

– Neuvotteluiden jälkeen hanketoimija teki anomuksen hankkeen uudelleen käynnistämiseksi ja näin kaupunginhallituksessa päätettiin tehdä äänestyksen jälkeen, Koppelomäki sanoo.

Kaupunginhallituksen kokouksessa tehtiin muutosehdotus, että tuulivoimakaavan laatimista ei käynnistettäisi. Äänestyksen jälkeen kaupunginhallitus päätti äänin 6–4 hyväksyä pohjaehdotuksen, jonka mukaan kaavan laadinta käynnistetään.

Kaavassa osoitetaan suunnittelualueelle enintään 14 tuulivoimalaa. Alueen laajuus sekä kaavan sisältö esitetään osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.

”Hanke on lähdössä eteenpäin”

Vuonna 2018 äänestys hanketta koskevasta kaavasta päättyi kannattajien voittoon lukemin 32–27 Porin valtuustossa. Toisen mahdollisuuden saava Lammin tuulivoimapuistohanke jakaa edelleen mielipiteitä, Koppelomäki myöntää.

– Kaupunginhallitus äänesti asiasta viime kokouksessaan. Kyllähän sekin tietysti kertoo siitä, että on erilaisia mielipiteitä hankkeen etenemisestä.

– Mutta sopimus kaavan laadinnasta Lammin osalta hyväksyttiin ja hanke on lähdössä eteenpäin.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *