Jos Lapin poikkirata joskus toteutuu, junat kulkisivat Sodankylästä ainakin länteen eli vajaan 90 kilometrin päähän Kittilään ja Ylläkselle, jonne tulee tietä pitkin matkaa 125 kilometriä.

Lapin liitto on aloittanut selvityksen laatimisen uudesta ratayhteydestä. 

Uusi poikkirata Sodankylästä Kittilän kautta Ylläkselle palvelisi erityisesti matkailun, kaivostoiminnan ja metsäteollisuuden tarpeita sekä koko Suomen huoltovarmuutta. 

Samalla Lapin liitto selvittää, onko olemassa liikenteellistä tarvetta vieläkin laajemmalle ratayhteysvälille Kemijärvi-Sodankylä-Kittilä-Ylläs-Kolari.

Selvitys huomioi myös yhteyden Ruotsiin ja Norjan Narvikiin saakka. 

Tuloksia on tarkoitus käyttää Pohjois-Lapin maakuntakaavan 2040 ja Tunturi-Lapin maakuntakaavan kaavamerkintöjen, -määräysten sekä selostuksen aluekuvausten ja kehittämisperiaatteiden suunnittelussa. 

Alustavia ratalinjausvaihtoehtoja vaikutuksineen esitellään yleisötilaisuuksissa Kolarissa, Sodankylässä ja Kittilässä marraskuussa sekä webinaarissa joulukuussa. 

Lapin liiton lisäksi selvityksen tekemiseen osallistuvat Väylävirasto, Lapin ely-keskus, Puolustusvoimat sekä Sodankylän, Kittilän ja Kolarin kunnat. 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.