Kruunusillat-raitiotieyhteyden kolmannen sillan rakentaminen aloitetaan. Valmis silta havainnekuvana Kalasataman suunnalta.

Kruunusillat-allianssi aloittaa syys-lokakuun vaihteessa Hakaniemen ja Kalasataman eteläkärjen eli Nihdin yhdistävän Merihaansillan rakentamisen.

Merihaansilta on yksi kolmesta sillasta, jotka muodostavat raitiotieyhteyden Hakaniemestä Laajasaloon. Kahden muun sillan, eli Kruunuvuorensillan ja Finkensillan, rakentaminen on aloitettu vuonna 2021.

Merihaansillan rakentaminen aloitetaan vasta nyt, koska sen valmistumisaikataulu on sidoksissa Hanasaaren hiilivoimalan toiminnan alasajoon. Hiilikuljetukset voimalaan päättyvät lokakuussa 2023, eikä Merihaan ja Sompasaaren välistä kulkevaa väylää voida sulkea ennen sitä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että väylä on huviveneilijöidenkin käytössä vielä kesäkauden 2023. 

Molemmilta rannoilta samaan aikaan

Sillanrakennustöitä on jo kesän ja syksyn aikana valmisteltu Nihdissä esimerkiksi purkamalla vanhoja laiturirakenteita ja porapaaluttamalla uutta rantamuuria. Syys-lokakuun vaihteessa sillan maatukien rakentaminen aloitetaan samaan aikaan sekä Nihdissä että Merihaassa.

Uuden Merihaansillan sijainti Merihaan ja Kalasatamaan kuuluvan Sompasaaren eteläkärjen eli Nihdin välissä.

Myös työsillan rakentaminen aloitetaan alkutalven aikana molemmilta rannoilta. Työsilta on väliaikainen rakenne, jolta käsin varsinaista siltaa rakennetaan, Helsingin kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Merihaansilta muodostuu neljästä eri lohkosta, ja noin 70-metriset päätylohkot pyritään saamaan talven aikana valmiiksi. Sen jälkeen jatketaan työsillan tekoa siten, että se valmistuu veneilykauden päätyttyä lokakuussa 2023.

Merihaansillan ollessa osa Kruunusillat-raitiotieyhteyttä sen katsotaan valmistuvan samaan aikaan kuin koko Kruunusillat-raitiotien: tavoite on, että matkustajaliikenne alkaa kaikilla silloilla vuonna 2027.

Meluavia työvaiheita luvassa

Sekä maatukien että työsillan rakentaminen vaatii lyönti- ja porapaalutusta. Nämä työt jatkuvat lokakuusta alkuvuoteen 2024, mutta eivät yhtäjaksoisina. Esimerkiksi 15.4.-31.7.2023 paalutuksesta pidetään pitkä tauko meriluonnon vuoksi.

Työsillan rakentamisesta aiheutuu enemmän melua kuin varsinaisen sillan rakentamisesta. Se on suurempi kuin varsinainen silta ja sen täytyy kantaa isoja työnaikaisia kuormia, kuten raskaita työkoneita.

Varsinaisen sillan valmistuttua työsilta puretaan pois, ja kaikki sen paalut nostetaan merestä ylös.

Matalaa ja linjakasta

Merihaansilta on suunniteltu matalaksi, laiturimaiseksi sillaksi, joka peittää mahdollisimman vähän merinäköalaa. Siten se istuu tyylillisesti Hakaniemen alueen uudistuvaan ilmeeseen, sillä myös uusi Hakaniemensilta on muotokieleltään matala ja linjakas.

Samalla Merihaansilta on tietysti yhtenäinen osa Kruunusillat-raitiotieyhteyttä, josta on tulossa pääkaupunkiseudun ja näyttävä merellinen joukkoliikennereitti.

Muiden Kruunusiltojen tavoin Merihaansilta on tarkoitettu raitiovaunuliikenteen lisäksi jalankululle ja pyöräilylle.

Muutamia erikoisuuksia

Merihaansillan rakentamiseen liittyy muutama erikoisuus. Matala, laiturimainen rakenne on tavallaan jo itsessään erikoista. Silta rakennetaan betonilaattasiltana, eikä palkkisiltana, mikä olisi yleisempi sillanrakennustapa.

Sillan ollessa alituskorkeudeltaan vain 2,5 metriä, sen Nihdin puoleiseen reunaan rakennetaan ajoneuvonosturien avulla avattava osuus. Aukko voidaan avata vain poikkeustapauksissa, sillä sen avaaminen katkaisee raitiotieliikenteen. Sen tarkoitus on mahdollistaa pitkäaikaiset siirrot, kuten ravintolalaivojen tai mahdollisten ”kelluvien asuntojen” eli asuntolaivojen kuljetus paikoilleen.

Sillan suunnittelussa ja rakentamisessa varaudutaan lisäksi Hiilisatamansillan rakentamiseen. Hiilisatamansilta on Hanasaareen menevä haara, joka lähtee Merihaansillan kupeesta.

Hiilisatamansillan rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöstä. Se on kytköksissä Hanasaaren alueen muuhun kehitykseen.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *