Tampereen sähkölaitos toteaa tehneensä virhearvioinnin, kun se on hankkinut Teboililta öljyä tulevan talven kaukolämpöä turvaamaan. Kuvassa Tampereen Sähkölaitoksen Naistenlahden voimalaitos. (Kuva: Ville Miettinen)

Tampereen kaupungin omistama Tampereen Sähkölaitos päätyi heinäkuun lopulla myrskynsilmään, kun mediassa uutisoitiin, kuinka yhtiön öljyvarastoja oli täydennetty Teboilin toimittamalla öljyllä. Osasta kuljetuskalustoa oli teipattu venäläisen Lukoilin omistaman yhtiön logot piiloon. Tampereen Sähkölaitoksen viime viikolla julkaiseman tiedotteen mukaan öljytoimitukset Teboililta lopetettiin maanantaina.

Sähkölaitoksen öljyvarastojen täydentämisen takana oli maakaasutoimitusten loppuminen Venäjältä. Kaukolämmön tuotannossa on varauduttu korvamaan maakaasua öljyllä, sillä täyttä varmuutta Venäjän ulkopuolelta saatavan maakaasun riittävyydestä ei ole olemassa.

-Yhtiö on tehnyt virhearvion hankkiessaan öljyä Teboililta ja olemme ryhtyneet välittömiin toimenpiteisiin asian korjaamiseksi, toteaa tiedotteessa Tampereen Sähkölaitoksen hallituksen puheenjohtaja Marjut Ontronen.

Maakaasun ja öljyn yhteenlaskettu osuus sähkölaitoksen kaukolämmön energialähteinä oli viime vuonna 27,6 prosenttia. Yhtiö ilmoittaa käyttävänsä energialähteinä pääasiassa uusiutuvia energialähteitä sekä sekajätettä, jota poltetaan Tammervoiman hyötyvoimalaitoksessa. Talvipakkasilla lämmöntuotanto varmistetaan lämpölaitoksilla, joissa voidaan käyttää maakaasua sekä kevyttä polttoöljyä.

-Teboilin toimitussopimus on nyt päätetty, eikä öljyä Teboililta meille enää tule. Pyrimme saamaan korvaavat sopimukset tämän viikon kuluessa, lupaa toimitusjohtaja Jussi Laitinen yhtiön julkaisemassa tiedotteessa.

Oulussa vielä vaiheessa

Tampere ei suinkaan ole ainoa suomalainen kunta, jonne Teboil on öljyä toimittanut. Venäläiseen öljyyn on luotettu myös Oulussa ja muitakin kuntia löytyy. Oulun Energialla öljyn osuus koko energiantuotannossa on 1-2 % ja Tampereen tapaan öljyä käytetään lämmöntuotannossa apuna vuoden kylmimpinä päivinä.

-Olemme kevään aikana selvittäneet teknisiä kyvykkyyksiämme siirtyä eri laatuisiin polttoaineisiin. Sen lisäksi olemme valmistelleet kilpailutusmateriaalin uuden öljysopimuksen kilpailutusta varten. Uuden öljyn toimittajan valinnalla varmistetaan, että meille ei tule venäläistä öljyä, sanoo Oulun Energian liiketoimintajohtaja Pertti Vanhala.

Venäläisestä hakkeesta Oulussa luovuttiin jo maaliskuulla Ukrainan sodan alkuvaiheessa. Ja Vanhala lupaa näin tapahtuvan myös venäläisen polttoöljyn osalta.

-Valitettavasti näiden asioiden muuttaminen ei tapahdu kädenkäänteessä, jatkaa Vanhala.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *