Turun pormestariohjelmassa tavoitellaan omakotitalojen, rivitalojen ja paritalojen rakennuspaikkojan lisäämistä.

Turku on käynnistämässä selvitystä, jonka tavoitteena on mahdollistaa pientalotonttien merkittävä lisääminen Turussa.

Keskeisessä osassa selvitystä on kaupunkilaisten osallistaminen. Asukkailta kerätään ideoita ja he pääsevät mukaan niiden jatkotyöstämiseen. Tietoa ja ehdotuksia kerätään kaupunkilaisilta muun muassa paikkatietopohjaisen kyselyn avulla.

Tavoitteena olisi löytää rakennuspaikkoja, jotka täydentäisivät kaupunkirakennetta ja monipuolistaisivat asumismuotoja. Kohteet voisivat sijoittua olemassa olevien rakennusten yhteyteen tai lähistölle, jolloin täydentämisrakentamista saataisiin sijoitettua jo olemassa olevan infran ja palveluiden läheisyyteen. Täydennysrakentaminen voi kattaa laajoja usean tontin ja kymmenien rakennusten alueita tai vain yhden tontin.

Selvityksen valmistumisen tavoitteeksi on asetettu helmikuu 2023. Selvitystyötä koordinoimaan palkattaisiin projektiarkkitehti, jonka tehtävänä on koota lähtötiedot hankkeelle ja koota asiantuntijatyöryhmä sekä laatia arviointikriteerit mahdollisille rakennuspaikoille. Selvitystyö teetettäisiin konsultilla.

Selvitys liittyy Turun pormestariohjelmaan, jossa on tavoitteena omakotitalojen, rivitalojen ja paritalojen rakennuspaikkojan lisääminen. Selvityksen käynnistäminen on tulossa kaupunginhallitukseen päätettäväksi.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *