Turun kaupungin tavoitteena on saada sote-rakennuksia myytyä hyvissä ajoin ennen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä vuoden 2023 alussa. (kuva: PIXABAY)

Turku myy merkittävän määrän sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelurakennuksia keväällä 2022. Kaupungin tavoitteena on saada rakennukset myytyä hyvissä ajoin ennen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä vuoden 2023 alussa.

Myytäviä rakennuksia koskeva esitys tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina 2. toukokuuta, ja tavoitteena on avata myynti toukokuun alussa. Myyntipäätökset tuodaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäviksi kesäkuun aikana.

Myyntiin tulee 13 kohdetta, muiden muassa Kaskenlinnan pitkäaikaissairaala. Myyntiin on valikoitu sellaisia rakennuksia, joihin ei liity myyntiä rajoittavia tai hidastavia tekijöitä. Esimerkiksi Runosmäen vanhainkotia ei voida myydä, koska kaupunki sai rakennuksen vastikään tehtyyn peruskorjaamiseen ARA-avustusta. Turun keskuspaloaseman myyntiä ei tässä yhteydessä valmistella, koska samalla tontilla sijaitseva hätäkeskus rajoittaa kohteen myytävyyttä.

Toteutuessaan rakennusten myynti vähentää soteuudistuksen taloudellisia riskejä ja vaikutuksia Turun kaupungille. Kaupungin omistukseen jää vielä huomattava määrä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tiloja, jotka kaupunki vuokraa hyvinvointialueen käyttöön kolmeksi vuodeksi 1.1.2023 alkaen.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *