Talven runsaat lumisateet ovat tehneet liikenneväylien kunnossapidosta vaikeaa myös Helsingissä. (Kuva: Ville Miettinen)

Useissa kunnissa kulunut talvi runsaine lumisateineen ja liukkauksineen on ollut poikkeuksellinen.

Mutta on niitäkin, joissa teiden ja kevyen liikenteen väylien kunnossapito ei ole juuri poikennut tavanomaisesta.

Yksi näistä on Kuopio. Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen kertoo, että lunta on tullut paljon mutta Kuopion sijaintiin suhteutettuna ei järin poikkeuksellisesti.

Liukkaudestakaan ei ole tullut ongelmaa, koska pikkupakkanen on ollut Pohjois-Savossa vallitseva säätyyppi ja säilyttänyt kitkan hyvin.

Hän on ollut nykyisessä tehtävässään yli kymmenen vuotta. Tuona aikana hän ei aiemmin ole huomannut, että päälumenkaatopaikka täyttyisi yhtä nopeasti kuin kuluneena talvena.

– Tilannetta selittää asuinalueiden tiivistyminen, erityisesti kaupunkikeskusta tiivistyy. Siirrettävää lunta on joka vuosi aiempaa enemmän, Heikkinen kertoo.

Lumen siirrot maksavat, ja suurin muuttuva erä syntyy nimenomaan lumen siirroista.

– Meillä on käytössä lähijärjestelmä pienine paikkoineen, joihin voimme siirtää lunta sulamaan. Näitä paikkoja on useita satoja. Olemme ympäristöpuolen kanssa käyneet ne läpi ja selvittäneet, etteivät lumet sulaessaan aiheuta erityisiä ongelmia.

Lumien sulaessa lisätyötä tulee siitä, että paikkoja käydään erikseen siistimässä.

Asukkaat ilmaisevat nopeasti, jos auraukset viivästyvät. Heikkinen mainitsee, että osassa keskustaa on ollut tavanomaista enemmän ongelmia, koska uusi urakoitsija on opetellut töitään.

– Asukkaat lähestyvät aktiivisesti, ja eri kanavissa. Huomautuksia tulee palautepalvelun kautta, meileissä, puhelinviesteinä ja somessa.

Keskusta puhtaaksi hiekkamyrskyssä

Kuopissa on yli kymmenen vuotta kerätty talvihiekoitukset pois keskustasta yhden päivän aikana. Tehopuhdistuspäiväksi valitaan yleensä sunnuntai, jolloin kadunvarsilla on pysäköintikielto.

Kaupunkilaisten kuulee nimittävän päivää operaatio hiekkamyrskyksi.

– Tuona päivänä saa pysäköidä muilla maksullisilla paikoilla ilmaiseksi, myös pysäköintilaitoksessa.

Töissä ovat tuolloin pääurakoitsijan lisäksi aliurakoitsijat, ja koneet käyvät kerralla läpi koko keskustan. Hiekan imemisen jälkeen kadut pestään.

– Joihinkin paikkoihin saattaa jäädä jälkitöitä, mutta kohtuullisen hyvin olemme onnistuneet, Heikkinen kertoo.

Tehopuhdistuspäivä pyritään pitämään mahdollisimman varhain katupölyn minimoimiseksi. Aika usein tuo ajankohta sattuu huhtikuun puolivälin paikkeille.

Tehopuhdistuspäivää on kerran siirretty sen vuoksi, että se sattui vaalipäiväksi. Siirron takia koko seuraava viikko yskittiin katupölyn takia – ja otettiin opiksi. Edes vaalipäivän takia ihanteellisinta ajankohtaa ei enää siirretä.

Vaasassa kipakkaa palautetta

Lumen auraus on saanut myös vaasalaiset antamaan kaupungille palautetta, ja sitä on tullut kunnossapitoinsinööri Mika Ketosen mukaan tavallista enemmän.

Kun Vaasan kuntatekniikka kysyi kaupungin asukkailta palautetta erityisesti tonttiliittymien aurausvalleista, palautteesta 85 prosenttia oli negatiivista.

Kuopion keskusta tuttu tilanahtaus on arkea myös Vaasassa. Kun lumelle ei ole tilaa, tonttiliittymiä on vaikea pitää auki.

Ketosen mieleen kuluneelta talvelta on jäänyt erityisen hyvin joulu ja tapani, jolloin lunta satoi kaikkiaan 40–50 senttimetrin kerros. Eivätkä lumisateet siihen jääneet.

– Ymmärrän asukkaiden palauteryöpyn tosi hyvin. Vaikka lumenajoa on ollut normaalia enemmän, lunta on jäänyt asuinalueille.

Lähtöjä on ollut niin paljon, että Ketonen ennustaa talveksi varatun budjetin ylittyvän.

Aurauksia sovitaan urakoitsijoiden kanssa yleensä jokin tietty määrä, ja sen ylittyessä tulee lisää maksettavaa.

Lämpötila on sahannut rannikkoseuduilla kuten Vaasassa nollan molemmin puolin, mikä on tehnyt teistä ja kevyenliikenteenväylistä liukkaita. Niitä on hiekoitettu ahkerasti, mutta osa hiekasta on jo saatu pois aurausten yhteydessä.

– Pyrimme hiekan poistoon mahdollisimman pian. Tosin vielä nyt lumivallit ovat aikamoisia, niitä pitää saada ensin sulamaan.

Ketonen nimeää yöpakkasten hyväksi puoleksi sen, ettei suuri lumimassa ole sulanut nopeasti ja tukkinut kaivoja.

Joka katua ei tarvitse aurata

Kuntaliitto huomauttaa, että kunta voi käyttää paikka paikoin omaa harkintaansa talvikunnossapidossa. Jos liikenteelle ei aiheudu huomattavaa haittaa, jokin katu tai sen osa vodiaan pitää talvella kunnossa vain osittain.

Jokin katu tai kadunosa voi myös jäädä liukkaiden aikaan hiekoittamatta, jotta sitä voidaan käyttää vaikkapa kelkalla kulkemiseen. Jos liukkautta ei torjuta, siitä pitää ilmoittaa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *