Kun pulpettien tarve vähenee kunnissa, on hyvä miettiä, mitä muuta tilassa voisi olla. (Kuva: Pixabay)

Koulurakennuksia jää tyhjilleen kunnissa ja hyvinvointialueet tarvitsevat lisää tiloja hoivaa varten.

Maakuntien tilakeskuksen tekemän raportin mukaan perusopetuksen tilamäärän tarve pienenee noin 1,2 miljoonaa bruttorakennusneliömetriä vuoteen 2040 mennessä.

Valtiovarainministeriö (VM) tiedottaa lisäksi, että samassa ajassa vanhusten hoivan tilatarve kasvaa noin 1,5 miljoonaa bruttorakennusneliömetriä.

Tilatarpeiden kehitystiedot ovat nousseet esille hankkeessa, jonka valtiovarainministeriö asetti saadakseen tilannekuvaa kuntien rakennuskannasta.

Ensimmäistä kertaa mukana on tietoja sekä omistetuista että vuokratuista toimitiloista valtakunnallisesti.

VM esittää ratkaisuvaihtoehdon

VM:n tiedotteessa esitetään toive kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyöstä tilatarpeita tarkasteltaessa.

Sote-uudistuksessa vanhusten hoiva siirtyy vuoden 2023 alusta kunnilta hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Samalla hyvinvointialueet vuokraavat kunnilta ne tilat, joissa vanhuksia hoidetaan.

Tyhjilleen jäävien koulujen muuntaminen hoivakäyttöön silloin, kun se on teknisesti mahdollista, olisi kestävämpi ratkaisu kuin uuden rakentaminen, tiedotteessa ehdotetaan.

Kuntien tilatiedoissa on vielä puutteita

Kunnista saatavat tietosisällöt vaihtelevat merkittävästi, mikä aiheuttaa raportointiin epävarmuutta, VM lisää tiedotteessa.

Hankkeessa Maakuntien tilakeskus Oy on edistänyt valtiovarainministeriön toimeksiannosta kuntien rakennuskannan hallintaa ja tietopohjaa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *