Ympäristöministeriö avustaa kuntien ja alueiden hankkeita, jotka tähtäävät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen sekä luonnonvarojen käytön vähentämiseen ja kestävän käytön edistämiseen. (Kuva: Markku Vento)

Ympäristöministeriö avustaa kuntien ja alueiden hankkeita, jotka tähtäävät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen sekä luonnonvarojen käytön vähentämiseen ja kestävän käytön edistämiseen. Rahaa on jaossa nyt avatussa haussa miljoona euroa.

Avustettavat hankkeet voivat koskea esimerkiksi kuntien ilmasto- ja kiertotalousjohtamisen kehittämistä, kuntien ja yritysten välistä ilmasto- ja kiertotalousyhteistyötä, kuntalaisten ilmasto- ja kiertotaloustoimien vauhdittamista sekä energia- ja materiaalitehokkuuden lisäämistä.

Rahaa avustushakuun on varattu noin miljoona euroa. Kukin avustettava hanke voi saada enintään 70 000 €, kuitenkin enintään 70 % hankkeen avustuskelpoisista kustannuksista. Avustusta voi saada mm. palkka- ja suunnittelukustannuksiin. Kulkuneuvojen, tavaroiden tai laitteiden hankinnat tai vuokraukset voivat kattaa enintään 10 % hankkeen kokonaiskustannuksista.

-Kuntien ja alueiden tekemät ratkaisut ovat avainasemassa siirryttäessä kohti hiilineutraalia kiertotalousyhteiskuntaa. Etsimme erityisesti hankkeita, jotka kattavat samalla sekä ilmasto- että kiertotalousteemat. Rahoituksen avulla on mahdollista saada tehoa oman kunnan tai alueen tekemiseen, kannustaa erityisasiantuntija Miia Berger ympäristöministeriöstä.

Avustuksen hakijana voi olla kunta, kuntayhtymä, seutukunta tai maakunnan liitto, näiden enemmistöomisteinen yhtiö tai näistä muodostettu yhteenliittymä. Avustushaku on auki 1.3.2022–14.4.2022.

Ohjeet hakuun tästä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *