Poistotekstiilin lajittelulla vähennetään sekajätettä ja hyödynnetään käyttökelvottomia vaatteita jalostamalla niistä kierrätyskuitua. (Kuva: HSY)

Pääkaupunkiseudun asukkaat voivat entistä helpommin lajitella rikkinäiset sekä käyttö- ja korjauskelvottomat tekstiilinsä hyötykäyttöön. Vuoden alussa alkaneen Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n keräyskokeilun myötä uudet yhteistyökumppanit avasivat kymmenen matalan kynnyksen poistotekstiilikeräyspistettä eri puolilla Espoota, Helsinkiä ja Vantaata.

Sortti-asemat ovat keränneet poistotekstiilejä vuodesta 2019 lähtien, mutta uusia keräystapoja testaavan hankkeen myötä maksuttomia keräyspisteitä löytyy jatkossa yhdeksästä kauppakeskuksesta ja yhdeltä itsepalvelukirpputorilta.

Kaikki keräykseen toimitetut poistotekstiilit lajitellaan, käsitellään ja hyödynnetään uusien tekstiilien raaka-aineena. Ympäristövastuun ja resurssitehokkuuden edistämisen ohella pilotti tukee myös kotimaista kiertotaloutta, HSY kertoo tiedotteessaan.

– Kaikki keräämämme poistotekstiilit käsitellään ja jalostetaan kotimaassa. Esikäsittelyn jälkeen toimitamme kaikki hyödyntämiskelpoiset tekstiilit Paimioon, johon avattiin syksyllä 2021 Pohjois-Euroopan suurin poistotekstiilin jalostuslaitos, iloitsee HSY:n ympäristöasiantuntija Hanna Tukiainen.

Keräyspilotin tavoitteena on tuoda poistotekstiilin keräyspisteet lähemmäksi asukkaita ja helpommin saavutettaviksi. Tämän ansiosta voidaan kokeilla, millainen vaikutus keräyspisteen sijainnilla ja helppokäyttöisyydellä on poistotekstiilimääriin. Samalla asukkaat oppivat paremmin lajittelemaan käyttökelpoiset tekstiilit sekä huonokuntoiset poistotekstiilit.

– Pilotista saatujen kokemusten avulla kehitämme HSY:ssä poistotekstiilien keräystä pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen alueella. Tavoitteena on saada kierrätykseen oikeanlaista poistotekstiiliä, toteaa HSY:n projektipäällikkö Leena Tuominen.

Keräys laajenee kymmeneen uuteen paikkaan

Pääkaupunkiseudun poistotekstiilin uudet keräyspisteet tammikuun 2022 alusta kesäkuun loppuun sijaitsevat Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Lista sijainneista löytyy täältä.

Stockmann-konserni vastaa HSY:n pilotissa neljästä keräyspisteestä omissa tiloissaan neljässä eri tavaratalossaan pääkaupunkiseudulla.

– On upeaa, että tekstiilikeräystä laajennetaan tavarataloihin ja kauppakeskuksiin. Haluamme edistää muoti- ja tekstiilialan vastuullisuutta, joten tämä yhteistyö Helsingin seudun ympäristöpalveluiden kanssa on meille erinomainen jatkumo brändiemme kanssa tehdyn kierrätyksen aktivoimiseksi. Kiertotalouden edistäminen on meille tärkeä asia, sanoo Stockmannin ympäristöpäällikkö Susanna Segercrantz.

Poistotekstiilin tuominen kauppakeskusten keräyspisteisiin on maksutonta.

Poistotekstiilikeräys jatkuu myös HSY:n Sortti-asemilla ja Koivukylän Sortti-pienasemalla, jotka veloittavat myös poistotekstiileistä pienen käsittelymaksun (kaksi euroa 200 litran säkistä tai 50 senttiä 50 litran pussista). Sortti-asemat ovat keränneet poistotekstiiliä vuoden 2019 alusta lähtien ja tähän asti sitä on kertynyt vuosittain noin 120 000 kiloa. Keräyspilotin tavoitteena on kolminkertaistaa kerätyn poistotekstiilin määrä pääkaupunkiseudulla.

Poistotekstiiliksi luetaan käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit

Poistotekstiilikeräykseen kuuluvat rikkinäiset, virttyneet tai muutoin käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit, kunhan ne ovat kuivia ja puhtaita. Pienet kuivat tahrat eivät haittaa. Esimerkiksi takit, housut, hameet ja paidat sekä lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat voi toimittaa tiiviisti suljettuun muovipussiin pakattuna poistotekstiilikeräystä varten.

– Keräykseen tuotavat tekstiilit tulee pakata tiiviisti muovikassiin. Poistotekstiili on jätelajina herkästi pilaantuvaa, minkä vuoksi sen keräämisessä pitää olla tarkkana. Jos tekstiili pääsee esimerkiksi kastumaan, se homehtuu helposti, Tukiainen muistuttaa.

Keräykseen ei voi tuoda alusvaatteita, sukkia, tyynyjä, peittoja, pehmusteita, mattoja, vöitä, laukkuja, kenkiä tai kosteita, homeisia, ötökkäisiä tai voimakkaan hajuisia tekstiilejä. Nämä täytyy lajitella sekajätteeseen.

Uudelleenkäyttöön kelpaavat, hyväkuntoiset asusteet ja kodintekstiilit voi laittaa myyntiin kirpputorilla tai lahjoittaa hyväntekeväisyysjärjestöjen ja muihin tekstiilikeräyksiin.

Paimion kiertotalouslaitoksen vuosikapasiteetti on jopa viisi miljoonaa kiloa

Suomen kuntien jätelaitokset rakentavat parhaillaan kuluttajapoistotekstiilien valtakunnallista keräysverkostoa. Sen tarkoituksena on kerätä kotitalouksien poistotekstiili asukkailta ympäri Suomen, jotta tekstiilijäte saadaan hallitusti kotimaiseen jatkokäsittelyyn. Keräystä toteuttaa tällä hetkellä kymmenen jätelaitosta. Tavoitteena on, että kotimaista jatkokäsittelyä tukeva keräysverkosto tavoittaa koko Suomen vuoden 2023 alussa.

HSY ja muut keräyksen järjestävät jätelaitokset esilajittelevat alueensa poistotekstiilit, minkä jälkeen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) jatkolajittelee ne materiaalinsa perusteella eri hyödyntämiskanaviin. Osa soveltuu uudelleenkäyttöön, kun taas mekaaniseen käsittelyyn soveltuva tekstiili jalostetaan kierrätyskuiduksi LSJH:n käsittelylinjastolla Paimiossa. Jalostus- ja kierrätyskelvottomat poistotekstiilit hyödynnetään energiantuotannossa.

Paimion poistotekstiilien kiertotalouslaitoksen linjasto käynnistyi syksyllä 2021 ja se voi käsitellä vuoden aikana jopa viisi miljoonaa kiloa tekstiiliä. Linjastolla jalostettavasta kierrätyskuidusta voidaan valmistaa uusia tuotteita, kuten vaatteita, lankaa, suodatinkankaita, eristemateriaalia tai vaikkapa akustiikkalevyjä. Kuidulle etsitään jatkuvasti uusia käyttökohteita.

Julkisia jätelaitoksia edustava Suomen Kiertovoima ry KIVO on asettanut tavoitteen laajentaa poistotekstiilin keräystä tänä vuonna. Tavoite vastaa samalla tiukentuviin jätelakeihin mahdollisimman käytännöllisesti ja kustannustehokkaasti. Uuden jätelajin lajittelu edellyttää kuntien jätelaitoksilta paljon neuvontaa ja viestintää sekä asukkailta uuden lajittelutehtävän opettelua.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *