Oulun poliisilaitoksen talousrikostutkintayksikkö on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa tutkittiin Oulaisten kaupungin laskutuksessa tapahtunutta epäiltyä törkeää petosta. Paikallisen rakennusliikkeen epäillään aiheuttaneen laskutuksellaan kaupungille noin 1,6 miljoonan euron vahingot.

Laskutusepäselvyydet lähtivät paljastumaan kaupungin sisäisessä valvonnassa tammi-helmikuussa 2021. Tuolloin heräsi epäilys, että kuntapolitiikassa aktiivisesti toiminut yrittäjä olisi lähettänyt vuosien saatossa kaupungille ylisuuria tai olemattomia laskuja satojen tuhansien eurojen edestä.

Poliisitutkinta on kohdistunut vuosien 2010-2021 tapahtumiin. Valtaosa epäillystä rikoshyödystä on saatu takaisin turvaamistoimilla eli käräjäoikeuden tekemän omaisuuden takavarikointipäätöksen avulla. Poliisitutkinnan perusteella kaupunginvaltuutettunakin toiminutta yrittäjää epäillään tässä vaiheessa törkeästä petoksesta.

Törkeän petoksen lisäksi esitutkinnassa on tutkittu mahdollisia virka- ja lahjontarikoksia ja virheelliset laskut hyväksyneiden virkamiesten tekemisiä. Kuntalehden tavoittama tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Kari Pakanen ei lähde paljastamaan rikostutkinnan kohteena olleiden kaupungin viranhaltijoiden määrää. Hän vahvistaa kuitenkin sen, että syyteharkintaan edenneessä tutkinnassa on rikoksesta epäiltynä myös kaupungin työntekijöitä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *