Pääkaupunkiseudun kerrostalovarannossa on rakennusoikeutta jäljellä vielä kymmenille tuhansille asunnoille. (Kuva: HSY)

HSY:n julkaiseman katsauksen mukaan kerrostalovarannon määrä on kaksinkertaistunut viime vuosikymmenen aikana pääkaupunkiseudulla. Asuntotuotanto ei siten ole kiinni tonttivarannon puutteesta.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) julkaisema tonttivarantokatsaus esittää voimassa olevien asemakaavojen käyttämättä olevan rakennusoikeuden Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.

Katsauksen mukaan kerrostalojen rakentamiseen on merkittäviä mahdollisuuksia esimerkiksi Helsingissä Sompasaaressa ja Kruunuvuorenrannassa, Espoossa Länsimetron varrella ja Leppävaarassa sekä Vantaalla Myyrmäen ja Veromiehen kaupunginosissa, HSY kertoo tiedotteessaan.

Näiden lisäksi suurehkoja kerrostalovarantokeskittymiä sijaitsee yhä myös Länsisatamassa ja Pohjois-Pasilassa Postipuistossa sekä Vantaan Kivistössä. Eniten kerrostalovarannon määrä kasvoi vuoden 2020 aikana pääkaupunkiseudun kunnista Helsingissä. Kerrostalovarannon lisäksi yleisesti asumiseen tarkoitetun asemakaavavarannon määrä on ollut kasvussa pääkaupunkiseudulla viime vuonna.

– Vaikka pääkaupunkiseudulla rakennetaan kiivaasti asuntoja, on vielä runsaasti mahdollisuuksia rakentaa sekä kerrostaloja että pientaloja. Käyttämätöntä rakennusoikeutta on sekä osittain rakennetuilla että tyhjillä tonteilla, kertoo HSY:n paikkatietoasiantuntija Laura Lähteenmäki.

– Rakennusoikeutta on jäljellä vielä useiden kymmenien tuhansien asuntojen rakentamiseksi, Lähteenmäki jatkaa.

Pääkaupunkiseudun kaupungit omistavat selkeästi suurimman osan maasta, jolla on kerrostalovarantoa. Pientalovarannosta suurin osa sijaitsee yksityishenkilöiden ja perikuntien omistamalla maalla. Kaupunkien omistusosuus rakentamattomilla tonteilla sijaitsevasta asumisen varannosta kasvoi hieman vuoden 2020 kuluessa.

Toimitilavarantoa runsaasti jäljellä

Toimitilojen rakentamiseen tarkoitettu rakennusoikeuden määrä muuttuu vuosittain suhteellisen vähän pääkaupunkiseudulla. Liike- ja toimistotilavaranto jakautuu melko tasaisesti kaupunkien kesken. Teollisuus- ja varastotilojen varantoa on eniten Vantaalla ja vähiten Espoossa.

– Pääkaupunkiseudulla oli vuodenvaihteessa 2020–2021 yhteensä noin kaksi kertaa enemmän toimitilavarantoa kuin asumisen varantoa. Hieman yli puolet tästä sijaitsee tyhjillä tai lähes tyhjillä tonteilla, Lähteenmäki kertoo.

HSY tuottaa pääkaupunkiseudun tonttivarannosta kahdesti vuodessa paikkatietoaineiston avoimena datana. Varantotilannetta voi tarkastella kaikille avoimesta korttelitasoisesta aineistosta HSY:n avoimen datan karttapalvelussa.

Tonttivarannolla tarkoitetaan voimassa olevien asemakaavojen käyttämättä olevaa kerrosalaa, joka on SeutuRAMAVA-aineistossa tulkittu toteuttamiskelpoiseksi. Uusin SeutuRAMAVA-aineisto kuvaa voimassa olevien asemakaavayksiköiden tilannetta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa vuodenvaihteessa 2020–2021.

Markku Vento
markku.vento@kuntatekniikka.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*