34-metrinen pikaratikka on suunniteltu uusien pikaraitioteiden lisäksi toimimaan myös Helsingin kantakaupungin haastavissa liikenneolosuhteissa. (Havainnekuva: HSL)

Ensimmäinen uuden sukupolven pikaratikka saapui Kainuusta Helsinkiin viime viikonloppuna. Vaunu toimitettiin kuorma-auton vetämällä lavetilla Transtechin Otanmäen tehtaalta HKL:n Koskelan varikolle, missä se valmistellaan käyttöönottoa varten.

Kyseessä on ensimmäinen pääkaupunkiseudun tulevaan pikaratikkaliikenteeseen valmistettu ForCity Smart Artic X54 -vaunu. Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen kulkeva Raide-Jokeri -pikaraitiotie avataan liikenteelle vuonna 2024 ja nyt koeajoon otettava pikaratikkatyyppi alkaa liikennöidä sillä.

Vaunut ovat kahteen suuntaan ajettavia, joten niissä on ohjaamot kummassakin päässä ja ovet molemmilla sivulla. Ratikat ovat 34 metriä pitkiä, ja tarvittaessa niitä on mahdollista myöhemmin pidentää noin kymmenellä metrillä.

Pikaratikan lattia on pysäkkilaiturien kanssa samalla tasolla, eikä pikaratikan sisällä ole portaita. Kantakaupungissa pikaratikat käyttävät samoja raiteita kuin nykyiset raitiovaunut.

Ensimmäinen pikaratikka on ns. prototyyppivaunu, jota raitiovaunujamme liikennöivä HKL testaa kantakaupungin raitiotieverkolla kesästä alkaen. Prototyyppivaunusta saatuja käyttökokemuksia hyödynnetään sarjatuotantovaunun ratkaisuja viimeisteltäessä. Tässä vaiheessa myös matkustajat pääsevät tutustumaan uuteen pikaratikkaan.

Pikaraitiotievaunut on suunniteltu niin, että ne sopivat Helsingin paikoin haastavaan rataverkkoon. Vaunut ovat lisäksi liikennöinnin ja kunnossapidon näkökulmasta mahdollisimman hyvin yhteensopivia kantakaupungin Artic-vaunujen kanssa. Vaunut ovat ympäristöystävällisiä, energiatehokkaita, muunneltavia, esteettömiä ja ylläpitokustannuksiltaan edullisia.

Ensimmäiset Škoda Transtechin toimittamat 29 vaunua otetaan käyttöön Raide-Jokeri-hankkeen valmistuttua aloittavalla pikaraitiotie 550 -linjalla. HKL on tilannut lisäksi 23 samanlaista, tyyppinimeltään ForCity Smart Artic X54 -vaunua, Kruunusillat-raitiotieyhteyden tarpeisiin.

Pikaratikat tulevat olemaan Helsingin seudulla keskeinen uusi liikkumisratkaisu. Pikaraitiotie 550:n ja Laajasalon Kruunusillat-yhteyden lisäksi pikaratikat tulevat 2020-luvulla liikennöimään muun muassa Vihdintien pikaraitiotietä pitkin Helsingin keskustan ja Kannelmäen välillä.

(Lähde: HSL)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *