Kellokosken sairaala-alueen 13 rakennukselle suunnitellaan uutta käyttöä. Kuvassa alueen kappeli, voimalaitos ja pesula.

Kuntien rakennuskannassa on merkittävää kehitys- ja säästöpotentiaalia, joka koostuu muun muassa tyhjistä, vajaakäyttöisistä ja käyttötarkoitukseensa sopimattomista rakennuksista. Yhteenlaskettuna Suomen kunnat ja kuntakonsernit omistavat noin 60 000 rakennusta.

Kuntakonsernien omistamien rakennusten tasearvo on yli 32 miljardia euroa, mikä tekee noin 6000 euroa per asukas. Korjausvelkaa rakennuskannassa on noin 9 miljardia euroa. Kiinteistökehittämisellä voitaisiin säilyttää ja nostaa kiinteistöjen sekä alueiden arvoa.

-Kiinteistöihin liittyvät kulut muodostavat merkittävän osan kuntien ja kuntayhtymien kustannuksista. Toimitila- ja kiinteistöstrategiasta johdetun kiinteistökehittämisen tulokset ovat monivaikutteiset: investoinnit optimoidaan, kohteen elinkaari pitenee ja energiatehokkuus paranee, kiinteistökehittämisen johtava asiantuntija Kari Sainio FCG Finnish Consulting Groupista kertoo FCG:n tiedotteessa.

Rakennusten ja alueiden uuden käyttösuunnitelman lähtökohtana on aina nykyisen ja potentiaalisen käyttötarpeen ja markkinakysynnän arviointi. Niiden ohella arvioidaan eri vaihtoehtojen edellyttämien korjaus- ja muutostöiden kustannukset. Näin voidaan jatkoselvittelystä rajata pois ne käyttötarkoitukset, jotka eivät todennäköisesti täyttäisi tuottovaatimuksia.

Kulttuurihistoriallisesti merkittävän Kellokosken sairaalan jatkokäyttömahdollisuuksia on valittu suunnitelemaan FCG Oy. Työssä selvitetään muun muassa eri käyttötarkoitusten potentiaalinen kysyntä sekä niiden edellyttämien muutostöiden kustannukset, jolloin voidaan investointilaskelmien avulla tunnistaa liiketaloudellisesti mielekkäät käyttötarkoitukset.

Työ alkoi marraskuussa 2020 ja valmistuu helmikuussa 2021. Suunnitteluhanke on laaja, sisältäen 13 rakennusta, joiden yhteenlaskettu ala on jopa 24 000 brm2.

Hankkeen toimeksiantaja on Kellokosken nykyinen omistaja HUS-kuntayhtymä, jonka tavoitteena on löytää alueelle uusi omistaja – tai omistajia – vuonna 2022.

-Toivottavasti Kellokoskelle löytyy monipuolista, alueen historiaa kunnioittavaa uutta käyttötarkoitusta, kertoo HUS:n kiinteistökehitysjohtaja Hannu Lähteenmäki.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *