KAVO Oy:n voimalan polttoaineesta parhaimmillaan 97 prosenttia on kotimaista. Merkittävä osuus polttoaineesta on hakkuiden ja harvennusten seurauksena metsiin jäävää puuta. Kuvituskuva: Pixabay

Kainuun Voima Oy:n (KAVO Oy) omistus siirtyy kokonaisuudessaan Kajaanin kaupungille. Kaupunki ja UPM Energy Oy ovat neuvotelleet kauppasopimuksen, jonka mukaan UPM myy KAVO Oy:n omistuksensa kaupungin perustamalle Kajaanin Energiatuotanto Oy:lle. Kajaanin kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupan maanantai-iltana suljetussa kokouksessaan.

Täysin kaupungin omistuksessa oleva Kajaanin Energiatuotanto ostaa UPM Energy Oy:ltä sen omistaman KAVO Oy:n osakekannan, eli puolet yhtiön osakkeista. Tämän lisäksi kaupungin energiayhtiölle siirtyvät kaupan yhteydessä UPM Energyn asiakassopimukset. Kaupan hinta on 17,9 miljoonaa euroa.

Kainuun kaupunginjohdon mukaan järjestely selkeyttää kaupungin energiaomavaraisuutta.

– Yrityskauppa varmistaa Kajaanin kaukolämmöntuotannon ja selkeyttää vesivoimalaitosten sekä lämpövoimalan tulevaisuuden kehittämistä. Kaupungin pitkä yhteinen historia yhdessä UPM:n kanssa ei lopu tähän kauppaan, vaan jatkuu Renforsin Rannan ja sen yritysasiakkaiden kanssa, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Hatva tiedotteessa.

Kaupunki ostaa osakekaupan yhteydessä itselleen viisi UPM:n omistamaa kiinteistöä, joiden vesivoimaa ja maa-aluetta käytetään vuokrasopimuksen perusteella KAVO Oy:n vesivoimatuotannossa. Kiinteistöjen kauppahinta kahdelle UPM:n yhtiölle, UPM Energy Oy:lle ja UPM-Kymmene Oyj:lle on yhteensä 1,1 miljoonaa euroa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *