Pääministeri Sanna Marinin johdolla hallitus pohti kahden päivän ajan, miten koronarajoitusten purkamisessa edetään. (Kuva: VNK)

Hallitus on päättänyt askelmerkeistä, joilla edetään koronarajoitusten purkamisessa. Pääministeri Sanna Marinin johdolla kaksi päivää koolla ollut hallitus aloittaa rajoitteiden purkamisen pienin askelin. Jos tautitilanne pahenee, niin mahdollista, että nyt tehtyjä päätöksiä otetaan takaisin.

-Me pyrimme siihen, että näiden rajoitustoimenpiteiden purku on hallittua ja asteittaista. Me seuraamme erittäin tarkasti, miten tautitilanne kehittyy, pääministeri korosti.

Ensimmäisenä elämä ottaa askeleen kohti normaalia kirjastoissa, joissa lainaustoiminta tulee mahdolliseksi välittömästi.

 

Ensi viikolla ensimmäiset helpotukset

Merkittävä päivä hallituksen suunnitelmissa on 14.5., jolloin ulkomaille suuntautuva työmatkailu sallitaan 14.5. alkaen Schengenin sisärajat ylittävässä liikenteessä. Sallittua on pysyvään työsuhteeseen ja toimeksiantoon perustuva työmatkaliikenne sekä muu välttämätön liikenne. Sen sijaan vapaa-ajan matkustamista ulkomaille ei suositella. Suositukset oleskelusta karanteeninomaisissa oloissa ulkomaan matkan jälkeen on yhä voimassa.

Samana päivänä voidaan avata myös taiteen perusopetuksen oppilaitosten tilat. Sama koskee lukioita, ammatillisia oppilaitoksia, korkeakouluja ja vapaata sivistystyötä. Tämän jälkeen edellä mainittujen oppilaitosten tilojen käyttöä opetukseen hallitaan tartuntatautilain mukaisilla toimenpiteillä. Hallituksen vahva suositus onkin, että opetuksessa jatketaan

Ulkoharrastuspaikat voidaan avata niin ikään 14.5. alkaen. Ulkona järjestettävät urheilukilpailut voivat aloittaa kautensa ilman yleisön läsnäoloa kesäkuun alussa.

Kesäkuussa kulttuuria ja ruokaa

Kesäkuun alusta alkaen oviaan voivat avata asteittain ja hallitusti valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset.

10 hengen kokoontumisrajoitus pysyy voimassa toukokuun loppuun saakka. Tämän jälkeen yleisötilaisuuksien ylärajaksi tulee 50 henkilöä, joka on voimassa toistaiseksi. Jo aiemmin hallitus päätti, ettei yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia voi järjestää heinäkuun loppuun saakka. 50 hengen kokoontumisrajoitusta tarkastellaan seuraavan kerran kesäkuun loppuun mennessä.

Sisätilojen ja alueellisesti rajattujen ulkotilojen, kuten huvipuistojen, eläintarhojen, kirjastojen ja elokuvateattereiden osalta turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa ohjauskirjeen aluehallintoviranomaisille näiden rajoitusten toimeenpanemiseksi tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi tartuntatautilain nojalla.

Ravintoloiden asteittainen avaaminen aloitetaan niin ikään kesäkuun alussa edellyttäen, että nyt tehtävien rajoitusten purkamisen vaikutukset ja koronatilanteen kehittymisen sen mahdollistavat. Sitä ennen hallituksen on muokattava lainsäädäntöä siten, että ravintoloiden toiminnalle asettaa rajoituksia asiakasmäärien ja anniskeluaikojen suhteen.

-Lainsäädännössä määritetään minkä verran asiakkaita voidaan ottaa ravintolaan sisään. Se voisi olla vaikka puolet asiakaspaikoista. Olisiko syytä, että ravintoloihin tulisi joku kellonaika, jonka jälkeen ravintoloita ei voisi enää pitää auki, pääministeri pohti tiedotustilaisuudessa.

Ikäihmisten eristys jatkuu

Paljon keskustelua herättänyt vanhusten tilanne pysyy ennallaan, eikä heitä koskeviin suosituksiin ja rajoituksiin ole tulossa muutosta. Hallituksen taholta ei haluta ottaa turhia riskejä sen suhteen, että koronavirus lähtisi etenemään nykyistä kovemmalla vauhdilla yli 70 vuotiaiden keskuudessa.

-Ymmärrämme sen, että eristyksellisillä olosuhteilla on vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Valitettavasti epidemiatilanne on sen kaltainen ja tauti riskiryhmään kuuluville erittäin vakava, ettei hallitus voi suosittaa, että ikääntyneet kansalaiset olisivat fyysisessä kontaktissa muiden ihmisten kanssa. Arvioimme tilannetta jatkuvasti ja kesäkuun aikana palaamme asiaan, pääministeri Sanna Marin totesi ikäihmisten tilanteesta.

Ministerien taholta tuotiin esille maanantai-illan tiedotustilaisuudessa se, ettei rajoitusten helpottamisesta huolimatta tilanne ole vielä ohi. Mahdollista on myös, että jo nyt purettuja rajoituksia joudutaan ottamaan myöhemmin uudelleen käyttöön.

 

Aiheesta valtioneuvoston sivuilla

Exit- ja jälleenrakennustyöryhmän 1. vaiheen raportti

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *