Valtiovarainministeriön valmistelema alueellistamisen uudistamisen strategia luovutettiin kuntaministeri Paaterolle keskiviikkona.

Valtiovarainministeriön alueellistamisen uudistamisen strategia luovutettiin viime viikolla kuntaministeri Sirpa Paaterolle (sd.). Valtiovarainministeriön strategiassa esitetään, että valtion läsnäolo alueilla perustuu vastaisuudessa entistä vahvemmin palvelujen ja viranomaisten tehtävien järjestämisen tarpeeseen.

Alueellistamislainsäädännön uudistaminen käynnistyy ministeriön strategiatyön pohjalta.

– Olemassa olevien valtion työpaikkojen alueellistamisesta kuljetaan kohti paikkariippumatonta ja monipaikkaista työtä, jossa digitalisaation avulla mahdollisestaan työskentely ja asuminen entistä joustavammin kaikkialla Suomessa. Näin valtio voi toimia suunnannäyttäjänä työn tekemisen tapojen kehityksessä, ministeri Paatero kertoo valtiovarainministeriön tiedotteessa.

Strategiassa esitetään, että valtion alueellista läsnäoloa ohjattaisiin aikaisempaa pitkäjänteisemmin ja suunnitelmallisemmin. Valtion läsnäoloa tarkasteltaisiin koko maan kattavasti, ja läsnäololla vahvistettaisiin alueiden elinvoimaa ja kokonaisturvallisuutta sekä valtion kilpailukykyä työnantajana.

Julkisen hallinnon toimijoiden yhteistyötä lisättäisiin erityisesti yhteiskäyttöisten työtilojen ja palvelupisteiden sekä yhä kattavampien sähköisten palveluiden avulla.

Esitetyllä alueellisen läsnäolon mallilla pyritään yhdenvertaisuutta ja perusoikeuksien toteutumista valtakunnallisesti. Toteutukseen kytkeytyvät käynnissä olevista valtionhankkeista muun muassa valtion henkilöstöjohtamisen uudistusohjelma, toimitilaverkkoa ja asiakaspalveluverkkoa käsittelevä kehittämishanke sekä valtion toimitilastrategia.

Alueellisen läsnäolon mahdollisuuksia on selvitelty jo aiemmin. Kuntalehti uutisoi maaliskuun lopulla työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) selvityksestä, jonka perusteella läsnäoloa ja paikkariippumatonta työtä on mahdollista lisätä elinkeinoministerin vastuulla olevissa organisaatioissa.

Ministeriön selvityshenkilönä toiminut Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä ehdotti tuolloin selvityksessä jatkotoimeksi alueellisen läsnäolon vahvistamista.

– Valtion ja maakuntien välistä sopimuksellista yhteistyötä on lisättävä, jotta alueellisen läsnäolon mahdollisuudet voidaan tunnistaa ja hyödyntää entistä paremmin, Määttä totesi maaliskuussa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *