Vesihuollon korjausvelasta 80 prosenttia kohdistuu vesi- ja viemäriverkkoihin. Nykyisellään vesimaksut eivät kata korjausvelan kuittaamista.

Puhdas ja halpa vesi on suomalaiselle selviö. Mitä tapahtuisi, jos kunnallisten vesilaitosten ja vesiosuuskuntien omaisuus siirtyisi yksityisomistukseen?

Suomen vesivaroilla ei ole omistajaa. Kunnallinen vesilaitos, yksityinen vesiosuuskunta tai maanomistaja saa hyödyntää pohjavesivaroja. Vedenkäyttöluvista päättää aluehallintoviranomaiset.

– Vesilaitos tarvitsee luvan, mutta veden ottamisesta ei tarvitse maksaa, Tampereen yliopiston tutkija ja vesihuoltopalvelujen tutkimustyhmä CADWESin jäsen Pekka Pietilä sanoo.

Vedenottolupia myönnetään myös kaupallisille yrityksille. Sellaisen on saanut muun muassa Lahdessa vedenottamoa ja pullottamoa rakentava H2O4U-yhtiö sekä Toholammilla toimiva Finn Spring, joka vie suomalaista vettä muun muassa Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin, Venäjälle ja Kiinaan.

– Yhdyskuntien vedentarve on ensisijainen. Sitä ei yksityinen vedenottamo voi uhata, Pietilä sanoo.

Myynnistä apua rahapulaan

Vesilaitosten markkinoilla tapahtuu. Tilanne on osin päinvastainen verrattuna vuosituhannen alkuun, jolloin ostajat liikkuivat vilkkaasti.

– Keskustelu vesihuollon yksityistämisestä on nyt enemmän kuntalähtöistä. Kunnissa on investointitarpeita, joihin ei ole rahaa, Kuntaliitto yhdyskuntatekniikan päällikkö Paavo Taipale sanoo.

Investointitarpeet ovat kahtalaisia: suoraan vesihuoltoon liittyvä korjausvelka ja kunnan perustoimintoihin kuten kouluihin ja muihin kiinteistöihin tarvittavat investoinnit.

Taipaleen mukaan yksityistäminen lienee ollut keskusteluissa muissakin kunnissa kuin julkisuudessa olleissa Jyväskylässä ja Ähtärissä.

– Vesilaitokset ovat kannattavia lähinnä vain isommissa kaupungeissa ja muutamissa kunnissa, joissa on esimerkiksi isoja teollisia vedenkäyttäjiä, Taipale sanoo.

Monissa kunnissa energiayhtiö on ostanut vesilaitoksen. Tässä yhteydessä energiayhtiö on ottanut lainaa kunnalta.

– Korko on ollut monissa tapauksissa korkeampi kuin markkinoilta saatavilta lainoilla. Lainoja ei lyhennetä, vaan maksetaan vain korkoa, Pietilä sanoo.

Julkisuudessa olleita Jyväskylää ja Ähtäriä yhdistää se, että molemmissa kyse on monialayhtiöistä. Jyväskylässä ensisijaisesti energiatoimialalle on haluttu lisää osaamista ja laajempaa omistajapohjaa. Ähtärissä pääsyynä myyntiaikeille on ollut kuntatalous eli tarve saada rahaa koulujen kunnostukseen.

Joissakin pienissä kunnissa on Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Seppälän mukaan käyty keskustelua vesilaitosten myymisestä ja niissä syy lienee ollut sama kuin Ähtärissä eli tarve täyttää tyhjää kassaa.

Eroon rasitteesta

Vesihuollon infrasta ei ole monissa kunnissa pidetty Seppälän mukaan huolta, koska ei ole ollut riittäviä resursseja ja omaisuudenhallinnan osaamista. Omaa vesihuoltoa ei arvosteta riittävästi. Vesihuolto saatetaan kokea enemmän rasitteena kuin tulonlähteenä.

– Nyt vesihuollosta halutaan eroon, ennen kuin ongelmat tulevat silmille, Seppälä sanoo.

Energia- ja vesilaitosten synergiaetuihin Pietilä suhtautuu skeptisesti. Vesilaitosten kustannuksia ei sillä saada alemmaksi, sillä suurin osa laitosten kuluista on kiinteitä. Edes henkilöstökuluista ei voi juuri tinkiä.

– Molemmissa laitoksissa pitää olla omat asiantuntijat pyörittämässä laitoksia, Pietilä sanoo.

Pietilä kyseenalaistaa myös vallitsevan mantran, että suuret laitokset olisivat kustannustehokkaampia. Päinvastoin: isoissa laitoksessa byrokratia kasvaa verrattuna siihen, että pienen vesilaitoksen kymmenkunta työntekijää sopii aamukahvipöydässä päivän tehtävistä.

Vaikka vesilaitokset ovat julkisessa omistuksessa, niin ne käyttävät laajassa mitassa yksityisen sektorin palveluja ja osaamista. Monet laitosten toiminnoista on ulkoistettu.

– Yhdelläkään suomalaisella vesilaitoksella ei ole esimerkiksi kaivuria vaan kaivuuyritykset kilpailutetaan useamman vuoden sopimuksella. Sama koskee myös erityisosaamista kuten automaatiota ja instrumentointia. Osaamisen ostaminen on ihan järkevää, Pietilä sanoo.

Vesimaksut ylös

Vesihuollon korjausvelasta 80 prosenttia kohdistuu Pietilän mukaan vesi- ja viemäriverkkoihin. Nykyisellään vesimaksut eivät kata korjausvelan kuittaamista.

Laki vaati, että vesimaksujen pitäisi kattaa kaikki vesihuollon kustannukset. Pohjimmiltaan kyse on poliittisesta ongelmasta, kun vesimaksuja eikä veroäyriä uskalleta nostaa.

Vesimaksut ovat Suomessa erittäin alhaiset.

– Vesilaitosten johtajien pitäisi pystyä nykyistä paremmin perustelemaan vesimaksujen korotukset ja saamaan rahaa korjausinvestointeihin, Pietilä sanoo.

Kunnallisen vesilaitoksen ensisijainen intressi on palvella kuntalaisia, eikä tehdä voittoa.

– Pienissä kunnissa vesilaitoksia subventoidaan kunnan muulla toiminnalla. Tämä on kuntien päättäjien oma vika, sillä kunnat päättävät itse vesimaksuistaan, Seppälä sanoo.

Kunnalle jää vastuu ilman valtaa

Jos vesilaitos myydään osaksi tai kokonaan, vaikuttaa se kunnan toimintojen suunnitteluun ja kehittämiseen. Omistajaohjauksen mahdollisuudet heikkenevät tai loppuvat kokonaan.

– Kunnan lakisääteiset velvoitteet ovat vesihuollossa aivan erilaiset kuin esimerkiksi sähkönjakelussa ja kaukolämmön toimittamisessa. Jo tämä asia perustelee kuntien omistusta, Taipale sanoo.

Vaikka kunta myisi vesilaitoksensa ja vesijohto- ja viemäriverkoston, sille jää lakisääteinen vastuu huolehtia vesihuollosta kunnassa.

– Kunnalla on viime kädessä vastuu vesihuoltopalveluiden toimivuudesta.

Vesilaitos on Taipaleen mukaan kunnille sekä palvelutuotannossa tarvittavaa että strategista omaisuutta, eikä pelkkä pääomaerä.

– Vaikka laki ei velvoita omistamiseen, on tilanne kunnalle parempi, jos vesilaitos on omassa salkussa eikä yksityisellä omistajalla.

– Vesihuolto on myös maksurahoitteista eli vesihuoltomaksut voidaan asettaa sellaisiksi, että niillä katetaan sekä vesilaitoksen käyttökulut että saneerausvelka. Vesimaksujen korotuksille on tilaa, Taipale sanoo.

Jos vesilaitos yksityistetään ja yksityinen ei hoida lakisääteisiä tehtäviä, voi kunta joutua ostamaan vesilaitoksensa takaisin. Näin on tapahtunut paikoin muun muassa Keski-Euroopassa.

Voittoa omistajille

Jos vesilaitoksia yksityistetään, pyritään vesihuoltopalveluilla tuottamaan laitosten omistajille voittoa. Kunnallisella omistuksella tai osuuskunnalla tällaista velvoitetta ei ole.

– Yksityinen sijoittaja ei tule pitkällä tähtäimellä parantamaan kuntalaisten vesipalveluja vaan tekemään omistajilleen voittoa. Osaomistajakin haluaa sananvaltaa niin, että voittoa tulee. Tämä toki merkitsee myös kunnalle tuloa, Pietilä sanoo.

Yksityisellä sijoittajalla ei ole poliittisia pidäkkeitä vesimaksukorotuksiin. Vesihuolto tarjoaa siis varman, vaikka matalan tuoton.

Riskittömyys houkuttelee.

– Yksityinen yritys pyrkisi maksimoimaan voittonsa ja voisi hinnoitella vesipalvelunsa sen mukaisesti. Suomessa ei toistaiseksi ole mitään sääntelyviranomaista, joka estäisi tämän, Seppälä sanoo.

Vesilaitosyhdistyksen kanta on Seppälä mukaan se, että vesihuollon tulisi pääsääntöisesti olla julkisessa omistuksessa.

Varmaa tuottoa epävarmoina aikoina

Sijoittajat näkevät liiketoimintamahdollisuuden erityisesti suurten kaupunkien hyvin hoidetuissa vesilaitoksissa.

– Meillä on suuri joukko vesihuoltolaitoksia, jotka eivät menisi kaupaksi. Kiinnostus kohdistuu varsinkin niihin, missä verkoston pituus on kohtuullinen verrattuna liittyjämäärään ja veden myyntiin, Taipale sanoo.

Kuntaliitto kannattaa Taipaleen mukaan sitä, että vesilaitokset pidetään kuntien tai veden käyttäjien omistuksessa.

Mikä sijoittajia kiinnostaa kunnallisista laitoksissa ja infrassa?

– Osakemarkkinoilta on vaikeaa saada tuottoja, korkotaso on matala ja valtiolainojen korot ovat nollassa tai pakkasella. Sijoituspääomaa on maailmassa paljon ja jonnekin ne pitäisi saada kiinni.

– Kunnalliset kiinteistöt ovat kiinnostava kohde, kun tuottoja haetaan uusista kohteista. Kunnallisessa infrassa on sama logistiikka kuin kiinteistöissä. Tämä näkyi viime kesänä, kun Elenia myi kaukolämpöverkkoliiketointansa kolmen kansainvälisen sijoittajan konsortiolle, kiinteistöalan neuvonantajayritys JLL Finlandin toimitusjohtaja Tero Lehtonen sanoo.

Sijoittajilla on koko ajan suurempi halu hajauttaa sijoituksia uusille aloille. Tämä nostaa kysyntää ja hintoja, mikä kohtaa kuntapuolen tarjonnan. Sitä ohjaa tarve saada tuottoja, joita voidaan ohjata välttämättömiin korjausinvestointeihin.

– Päättäjät ovat heränneet miettimään, mitä kannatta omistaa itse ja mikä voidaan ulkoistaa. Tämä koskee sekä kiinteistöjä että infraa, Lehtonen sanoo.

Liikkeellä on monenlaisia toimijoita toimialan kansainvälisistä jättiyrityksistä energiayrityksiin.

– Kansainväliset jättiyritykset kuten Veolia ja Vivendi ovat olleet liikkeellä. Niiden huono puoli on se, että konserneissa on myös muun muassa automaatio- ja huoltopalveluita tarjoavia tytäryhtiöitä, joilta nämä palvelut ostetaan ilman kilpailutusta, Pietilä sanoo.

Myös kotimaiset ja kansainväliset eläkevakuutusyhtiöt ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa.

– Mitä kaivattua osaamista tällainen ulkopuolinen toimija toisi vesilaitostoimintoihin, Pietilä kysyy.

Keskustelu yksityistymisestä on Pietilän mukaan osa laajempaa ilmapiirin muutosta, jossa kunnissa etsitään uusia vaihtoehtoisia toimintamuotoja kunnalliselle vesilaitokselle.

Infrasijoittajien ostointoa hillitsee poliittinen riski eli se, että viranomaiset määräävät esimerkiksi vesimaksuille katon, joka leikkaa sijoitusten tuottoa.

– Poliittinen riski on nykyään selvästi suurempi kuin 10-15 vuotta sitten, Lehtonen sanoo.

Vesihuolto on luontainen monopoli, eikä täysin ongelmaton.

– Aika tarkkaan pitäisi miettiä, ennen kuin päätöksiä lähdetään tekemään. Monopolitoimialalla yksityistämisessä on aina haasteita, Lehtonen sanoo.

Teksti: Jukka Nortio

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Kuntatekniikan numerossa 2/2020.

Markku Vento
markku.vento@kuntatekniikka.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Tämä oli hyvä kirjoitus! Mutta olisin toivonut/toivoisin tähän jatkoa tai laajempaa perspektiiviä, sillä ihmisillä, varsinkin kuntalaisilla mutta myös päättäjillä, menevät yksityistäminen, yhtiöittäminen ja fuusioiminen iloisesti sekaisin. Yhtiöittämisellä ja fuusioimisella ei tarkoiteta yksityistämistä, mikä olisi varmastikin vesihuollon kaltaisessa toiminnassa vahingollista. Mutta eikö kunta voisi myydä vesilaitostaan julkisomisteiselle yhtiölle esim. toisen kunnan omistamalle vesiyhtiölle? Eikö tällaisessa saavutettaisi mahdollisesti merkittäviä synenergiaetuja?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*