Olisiko "kevytkunta” ratkaisu kuntien resurssiongelmiin?

Mistä ratkaisuja kuntien resurssiongelmiin? Onko ”kevytkunta” sellainen? Kuinka kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuisi esimerkiksi kuntatekniikan palvelujen vähetessä?

Sanna Marinin hallitus on käynnistänyt selvityksen ”yhtenäiskunnista erilaistuviin kuntiin – perustuslain reunaehdot kuntien tehtävien eriytymiselle.”

Asia on aiemminkin ollut pohdinnassa eri yhteyksissä. Nyt kun hallituksen linjaamien soteratkaisujen myötä kuntien taloudellinen liikkumavara tulee merkittävästi pienemään, haetaan mahdollisuuksia kuntien vastuiden ja resurssien tasapainottamiseen.

Jo Rinteen hallitus nosti esille ajatuksen ns. ”kevytkunnista”. Mitä se käytännössä voisi tarkoittaa? Millaiseksi ”kevytkunnaksi” kunta haluaa leimautua?

Jos se tarkoittaa kevyemmän verotuksen kuntaa, niin varmaan siihen suhtauduttaisiin kuntalaisten piirissä positiivisesti. Se tarkoittaisi luonnollisesti myös nykyisten palveluvastuiden keventämistä.

Mutta miten ”kevytkunnassa” hoitamatta jäävät lakisääteiset vastuut hoidettaisiin? Voidaanko tinkiä periaatteesta, että kaikilla kansalaisilla on lähtökohtaisesti oikeus saman tasoisiin julkisiin palveluin kunnasta riippumatta?

Vai löytyykö ”kevytkuntien” ratkaisu resurssiongelmiin digitaaliajan mahdollistamasta toiminnan tehostamista ja yhteistyöstä muiden kuntien ja toimijoiden kanssa?

Resurssiongelmia ratkotaan hankinnoilla ja kuntayhteistyöllä

Kunnissa resurssiongelmia on ratkaistu toimivasti omien henkilöresurssien käyttöä tehostamalla ja yksityisen sektorin palveluja tarpeen mukaan ostamalla. Käytännössä kaikkea muuta kuin viranomaistyötä voidaan jo toimivasti ostaa yksityiseltä sektorilta.

Kunnat ovat pyrkineet ratkaisemaan viranomaistehtävien resurssiongelmia kuntayhteistyötä tiivistämällä. Hankintalaki antaa sille puitteet.

Viranomaispalveluja voidaan hankkia toiselta viranomaiselta. Viranomaisyhteistyötä on järjestetty yhteisillä viranhaltijoilla, yhteistyösopimuksilla sekä mm. isäntäkunta-mallilla, jossa yksi kunta toimii yhteistyökuntien palvelujen järjestämisen vastuukuntana.

Miten tätä yhteistyötä kuntien ja yritysten välillä voitaisiin edelleen vahvistaa?

Hankintalaki ja paikalliset palvelut

Paikallinen työ toisi verotuloja omaan kuntaan. Voidaanko paikallisten palvelujen ostamista laajentaa nykyisen hankintalain puitteissa? Vai tarvittaisiinko lakimuutos ja siihen EU:n siunaus?

Voisiko ”kevytkunnassa” olla laajemmat oikeudet työllistää paikallisia yrityksiä ja kolmatta sektoria antamalla niille oikeuksia hoitaa nykyisin kunnan hoitamia, muita kuin viranomaistehtäviä, toimijan perimiä asiakasmaksuja vastaan?

Kunnalle jäisi vähemmän työtä ja verotuloista katettavia kustannuksia? Miten kuntalaiset suhtautuisivat siihen, että verotus kevenisi, mutta palvelut olisivat aiempaa laajemmin maksullisia? Vai tulisiko ”kevytkunnalle” itselleen säätää laajemmat velvollisuudet periä maksuja verotuksen asemasta?

Lopputuloksena olisi kevyempi verotus, mutta enemmän maksullisia palveluja. Saat palvelua, jos sinulla on varaa maksaa. Olisiko tämä ”kevytkunnissa” sallittava poikkeus kansalaisten tasapuolisesta kohtelusta? Huonontaisiko tämä ”kevytkuntien” mahdollisuutta kilpailla asukkaista vai aiheuttaisiko kuntien profiloitumista ”veroparatiiseiksi”?

Saavutettaisiinko kuntien resurssivastuiden keventyminen järjestämällä koko kuntakentän yhteisiä palveluja kuntien valtakunnallisena yhteistyönä?

Kuntien valtakunnallinen operatiivinen yhteistyö on tänä päivänä mahdollista ja ajankohtaista digitaalisessa toimintaympäristössä prosessien ja palvelujen verkottumisen seurauksena.

Mikä olisi toimiva tapa organisoida koko kuntakentän yhteisiä digitaalisia palveluja?

Osuuskunnat yhteistyöalustana

Kunnat ovat perustaneet osuuskuntia yhteistyön ja palvelujen järjestämisen alustaksi sote-palveluihin liittyen. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Pitäisikö osuuskuntien perustamista edistää ja tukea nykyistä laajemmin kuntien vastuulla olevissa palveluissa kansallisen tason yhteistyönä?

Kuntaliitto organisoi kuntien asiantuntijoiden verkostoja, jotka tukevat yksittäistä kuntaa niin viranomaistyössä kuin sen ulkopuolellakin – kunnat auttavat toinen toisiaan. Asiallisesti ottaen Kuntaliitto ja kunnat toimivat jo nyt monissa asioissa yhteistyössä operatiivisesti osuuskunnan tapaan.

Kuntien yhteistyössä on rakennettu yhteisiä asiantuntijapalveluja, esimerkkinä sähköiset oppaat kuntien kiinteistötehtävien ja maapolitiikan toimintaa tukemaan. Osaaminen siirtyy ja jakautuu verkostoissa kuntien kesken.

Yhteistyö tehostaa ja helpottaa kuntien toimintaa sekä tukee Kuntaliiton suorittamaa edunvalvontatyötä kuntien hyväksi. Verkostoissa ei makseta korvausta työstä.

Pääosa yhteistyöstä tehdään etäkokouksissa, mikä on laajentanut ja tehostanut verkostoyhteistyötä merkittävästi verrattuna aikaan ennen internettiä. Kuntien laaja verkostoyhteistyö on keventänyt kuntien resurssitarvetta ja tehostanut kuntien palvelutoimintaa – kuntalaisten hyväksi.

Kuntien investointien luoma omaisuus ja sen tuotto kuuluvat kunnille itselleen ja se on oleellinen osa kuntien talouden hallintaa.

Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on liikenneinfran rahoitusta käsitelleessä raportissaan vuodelta 2018 linjannut, että julkisen vallan tekemien investointien tuoma lisäarvo tulisi pyrkiä siirtämään julkiselle taholle.

Digitaaliajassa tieto on rahaa. Tulisiko kuntien dataan tekemän investoinnin tuoma taloudellinen lisäarvo luovuttaa korvauksetta valtiolle tai monikansallisisille yrityksille – kunnille jäisi ainoastaan kustannukset?

Miten kuntasektorin tieto-omaisuutta tulisi hoitaa kuntien yhteistyönä siten, että pienimmätkin kunnat saisivat tieto-omaisuutensa tuoton omien kustannustensa kattamiseen?

Data on digitaaliajan raaka-ainetta

Suomessa rakennetun ympäristön data tuotetaan ja ylläpidetään pääsääntöisesti kuntien lakisääteisissä palveluprosesseissa. Kuntalaiset maksavat tämän investoinnin lähtökohtaisesti verotuksen kautta.

Data kiinnostaa kuitenkin myös yritysmaailmaa. Arkaluontoista asukkaiden sote-dataa on tarve luovuttaa yritysten, tutkimusryhmien ja päättäjien käyttöön noudattaen eurooppalaista tietosuojalakia (GPDR). Minkälaista datataloutta tässä ekosysteemissä harjoitetaan? Kuka maksaa ja saa hyödyt suomalaisten sote-dataa kaupalliseen käyttöön käytettäessä?

Datan hallittu julkaiseminen on kehittymässä merkittävästi vielä tämän vuoden aikana. Open Geospatial Consortium (OGC) on voittoa tavoittelematon järjestö, joka luo ja ylläpitää avoimia ja ilmaisia paikkatietoa koskevia standardeja.

OGC on luvannut julkaista käyttöön tämän vuoden aikana päivitetyn julkaisuratkaisun (OGC API FOR FEATURES), joka mahdollistaa kattavan ja hallitun paikkatietopohjaisen tiedonluovutuksen alkuperäisestä lähteestä kaikille käyttäjille sen mukaan, kuin tiedon omistaja ja haltija päättävät tietonsa julkaista.

Vuoden alusta voimaan tullut tiedonhallintalaki velvoittaa myös kuntia julkaisemaan tietovarantonsa sen mukaan kuin käyttäjillä on lakisääteinen oikeus saada tietoja käyttöönsä.

Turun kaupunki on teettänyt selvityksen, jonka mukaan kaupungin tietokannoissa olevan datan arvo on kymmeniä miljoonia. Koko kuntakenttään sovitettuna arvio tarkoittaa, että kuntien hallussa olevan datan arvo kokonaisuutena liikkunee miljardin kokoluokassa.

Mikä on rakennetun ympäristön datan taloudellisen arvon merkitys digitaaliajan kunnissa sote-uudistuksen jälkeen?

Teksti: Matti Holopainen

Kirjoittaja on kehittämispäällikkö Suomen Kuntaliitossa.

Artikkeli on julkaistu Kuntatekniikan numerossa 1/2020.