Pilaantuneen maan puhdistamiseen saa nyt valtionapuja

Suomessa käsitellään vuosittain miljoonia kuutioita pilaantuneita maita. Isot hankkeet maksavat miljoonia euroja, mutta onneksi valtio tulee apuun.

Ympäristöviranomaiset tekevät vuosittain 250-300 pilaantuneiden maa-alueiden (PIMA) puhdistuspäätöstä ja niiden tutkimukseen ja puhdistukseen käytetään 50-100 miljoonaa euroa.

Isoimpien urakoiden hintalappu on useita miljoonia euroja. Esimerkiksi Joensuun keskustassa tehtiin kymmenen vuotta sitten 900 000 tonnin massanvaihto UPM:n entisen Penttilän sahan alueella. Sen kustannuksiksi kertyi 14,5 miljoonaa euroa.

Ammattilaiset kehiin

Kun pilaantuneeksi epäilty maa-alue halutaan ottaa käyttöön, pitää se ensin tutkia: mikä on ollut maa-alueen aiempi käyttö ja mitkä ovat tulevat tarpeet. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä sitä, että kunta pyytää asiantuntijan selvittämään tilannetta.

-Konsultti tekee maaperätutkimuksia ja ottaa tarvittaessa näytteitä myös pohjavedestä ja huokosilmasta. Tämän perusteella hän tekee tutkimusraportin, jossa arvioidaan kunnostustarve, Vahanen Environmentin suunnittelupäällikkö Milja Vepsäläinen sanoo.

– Sen jälkeen tehdään kunnostussuunnitelma, joka menee PIMA-ilmoituksen mukana viranomaiselle arvioitavaksi. Viranomainen antaa sitten PIMA-päätöksen, jonka mukaisesti kunnostus totutetaan, Vepsäläinen kertoo. Hän on erikoistunut pilaantuneiden maiden tutkimukseen, kunnostukseen, kunnostuksen valvontaan ja lupa-asioihin.

PIMA-päätöksiä tekevät ELY-keskukset sekä Helsingin ja Turun ympäristökeskukset.

Vuoden 2016 alussa valtion varoin tuettavien pilaantuneiden maiden selvittämisen ja kunnostamisen koordinointi keskitettiin Pirkanmaan ELY-keskukseen.

-Ennen katsottiin tarkasti ohjearvoja ja pilaantuneita alueita puhdistettiin niiden mukaan. Nyt tarkastelemme ympäristö- ja terveysriskiä, kun päätämme valtiontuesta. Tällainen riskinarviointi on vähentänyt turhaa puhdistamista, Pirkanmaan ELY-keskuksen projektipäällikkö Kari Pyötsiä sanoo. Hän on tehnyt PIMA-hankkeiden kanssa töitä vuoden 1990 alusta lähtien.

Vuosittain on tutkittu noin 50 kriteeristön täyttävää kohdetta, joista 10-15 on kunnostettu. Kohteiden valinta on perustunut riskiperusteisuuteen ja kestävyyteen sekä siihen, siihen että riski liittyy kohteen nykyiseen maankäyttöön.

Valtionavustuksia kunnille

Tämän vuoden alussa astui voimaan laki, jonka myötä pilaantuneiden alueiden selvittämiseen ja puhdistamiseen voi hakea valtionavustusta. Aiemmin valtion tuki järjestyi sopimuspohjaisesti.

-Vanhan jätelain perusteella teimme kunnan kanssa yhteistyösopimuksen, jossa sovimme työnjaosta ja rahoituksesta.  ELY-keskus toimi tässä mallissa tilaajana ja rakennuttajana eli hoiti hankkeen käytännön toimet.

-Uusi tukilaki tarkoittaa sitä, että kunta hakee valtionavustusta ja Pirkanmaan ELY-keskus päättää avustuksen myöntämisestä valtakunnallisesti. Kunta hoitaa kilpailutuksen ja koko prosessin. Me maksamme tuen, kun hanke on toteutettu, Pyötsiä sanoo.

Prosessi koskee isännättömiä ja kohtuuttomien pilaantuneiden maa-alueiden selvittämistä ja puhdistamista. Ne sijaitsevat pääasiassa pohjavesialueilla.

Uusi laki merkitsee sitä, että kuntien pitää ottaa enemmän vastuuta hankkeista joko itse tai hankkimalla osaamista ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Pienet kunnat voivat olla uudessa tilanteessa, koska tämän alan hankintaosaamista ei ole. Ympäristötekniikkaan erikoistuneet konsulttiyritykset ovat kuitenkin huomanneet tilanteet ja tarjoavat kunnille alan palveluja.

Vuosittain näihin hankkeisiin myönnetään rahaa 2-2,5 miljoonaa euroa. Valtion tarjoama tuki selvittämiseen on korkeintaan 50 prosenttia ja puhdistamiseen korkeintaan 40 prosenttia. Puhdistushankkeen hintalappu voi olla muutamista tuhansista euroista jopa miljooniin euroihin.

-Pari vuotta kunnostimme Kontiolahdella vanhan ampumaradan alueen. Hankkeen kustannukset olivat noin 1,5 miljoonaa euroa, Pyötsiä sanoo.

Kaavoittajat, huomio!

Koska pilaantuneiden maa-ainesten käsittely saattaa aiheuttaa miljoonien eurojen kustannuksia, pitää puhdistushankkeet huomioida hyvissä ajoin sekä kaavoituksessa että maankäyttösopimuksissa: mitä millekin alueelle kaavoitetaan ja kuka vastaa kustannuksista, jos maamassoja joudutaan siirtämään ja puhdistamaan.

Kunnissa on Vepsäläisen mukaan hyvä ymmärrys oman alueen maankäytön historiasta. Rakennuttajilla on sen sijaan parannettavaa siinä, miten pilaantuneiden maiden tutkimustarve tunnistetaan ja miten ne tulee hankkeissa ottaa huomioon hyvissä ajoin.

-Jo kaavoitusvaiheessa pitäisi tarkistaa, minkälaisia potentiaalisia riskikohteita viranomaisrekisteristä löytyy. Paljon voi jäädä käytännössä rakennusvalvonnan varaan siinä vaiheessa, kun rakennuslupa haetaan, Vepsäläinen sanoo.

Kaikkia pilaantuneita maita ei tunneta, vaan usein löytyy yllätyksiä. Ne havaitaan vasta, kun maanrakennustyöt aloitetaan. Tässä vaiheessa tilanne on selvästi huonompi kuin se, että asia on huomioitu ennakolta.

Jotta kaavoittajalla on ymmärrys maa-alueista, tarvitaan eri viranomaisten välistä yhteistyötä ja tiivistä viestintää.

-Pidämme tätä asiaa esillä, kun tapaamme maankäytön suunnittelusta vastaavia henkilöitä. Kerromme, että heillä on pääsy maaperän tilan tietojärjestelmään, josta he näkevät kaavaa tehdessään riskipitoiset kohteet, Pyötsiä sanoo.

Pilaaja maksaa, jos löytyy

Lähtökohta on aina se, että pilaaja maksaa pilaantuneeksi epäillyn maa-alueen tutkimukset ja puhdistamisen. Kun maa-alueesta tehdään kauppoja, vastuita voidaan sopimuksella siirtää ostajalle. Kun näin tehdään, pitää ostajan olla tarkoin selvillä, mitä riskejä maa-alueeseen liittyy.

Maksettavaa ei tule niin kauan, kun pilaantunut maa ei aiheuta riskiä.

-Jos maa-alueen käyttö ei muutu, ei sitä tarvitse kunnostaa, jos akuuttia riskiä ei ole. Tilanne muuttuu vasta sitten, kun esimerkiksi teollisuusalue muutetaan asuinalueeksi, Vepsäläinen sanoo.

Maa-ainekset kiertoon

Massanvaihto on ollut perinteinen puhdistustapa eli pilaantuneet maat on kaivettu pois ja viety käsittelypaikoille ja muun muassa kaatopaikkojen peittomaiksi.

Kun kaatopaikkoja on yhä vähemmän, pilaantuneiden maiden hyötykäyttö on noussut keskusteluun erityisesti vähemmän pilaantuneiden massojen osalta.

-Maa-ainekset kannattaa hyödyntää kohdekiinteistössä aina kun mahdollista. Yksi tapa on ohjata maankäyttöä niin, ettei osoiteta herkkää maankäyttöä lievästi pilaantuneelle alueelle. Tehdään sinne esimerkiksi parkkialue eikä päiväkoti. Näin vältytään turhalta kaivamiselta ja maan kuljettamiselta. Tällainen maankäyttö on parasta kiertotaloutta, Pyötsiä sanoo.

Vuonna 2007 voimaan tullut pilaantuneita maita koskeva PIMA-asetus on ollut Vepsäläisen mielestä hyvä uudistus. Siinä kaikki PIMA-hankkeet siirtyivät lupamenettelystä ilmoitusmenettelyn piiriin.

Tulossa oleva kynnysarvomaita koskeva MASA-asetus on toinen iso askel. Nämä maat ovat pilaantumattomia eli ne alittavat kynnysarvot, mutta niissä havaitaan pieniä haitta-ainepitoisuuksia. Niitä voidaan MASA-asetuksen mukaan toivottavasti hyödyntää jatkossa nykyistä paremmin.

-Kaupungeissa muodostuu paljon kynnysarvomaita, joiden hyötykäyttö on vaatinut tähän saakka ympäristöluvan. Ne ovat menneet maankaatopaikoille, joissa maiden vastaanotto on maksullista, Vepsäläinen sanoo.

Kynnysarvomaiden voidaan käyttää esimerkiksi meritäytöissä yhdessä muiden materiaalien kanssa, kun ranta-alueita laajennetaan uudisrakentamiselle. Myös infrarakentamisessa, kuten meluvalleissa, ne ovat sopivaa materiaalia.

Käsittely haitta-aineen mukaan

Pilaantuneita maita on käsitelty hyvin monella tavalla niiden sisältämien haitta-aineiden mukaan. Jos maa-aineksessa ei ole rajuja myrkkyjä, se voidaan esimerkiksi kompostoida tai stabiloida, jolloin haitalliset metallit neutraloidaan maamassaan. Kalkitsemisella puolestaan nostetaan maa-aineksen pH-arvoa, jolla suitsitaan syanidiyhdisteitä.

Jos maa-aineksessa on erittäin myrkyllisiä POP-yhdisteitä (persistent organic pollutant eli pysyviä orgaanisia ympäristömyrkkyjä), kuten PCB:tä tai dioksinia, voidaan käyttää termistä käsittelyä. Siinä pilaantuneeseen maahaan syötetään 90-800 asteista lämpöä. Tätä käsittelytapaa sovelletaan joko niin, että siirrettävä laitteisto viedään saastuneelle alueelle tai maanvaihtona, jolloin maa-aines toimitetaan puhdistuslaitokselle. Uusimpina menetelminä on otettu käyttöön biologiset ja kemialliset puhdistusmenetelmät, joilla puhdistetaan sekä maa-aineksia että pohjavesiä.

Pilaantuneiden maiden syntypaikalla tehtävää käsittelyä kutsutaan in situ -menetelmäksi. Näillä keinoilla haitta-aineet käsitellään vaarattomiksi tai niin että poistuvat maasta kokonaan.

In situ -menetelmät sopivat muun muassa klooratuille yhdisteille ja öljyille. Maaperään voidaan esimerkiksi injektoida ravinteita mikrobeille, jotka syövät haitta-aineita. Haitta-aineet voidaan myös ensin sitoa aktiivihiilellä, jonka jälkeen mikrobit tuhoavat ne. Nämä menetelmät ovat usein kalliita ja hitaita. Siksi niitä käytetään rajoitetusti.

On site -menetelmillä massat kaivetaan ylös ja puhdistetaan paikan päällä. Kolmas on perinteinen massanvaihto eli pilaantunut maa kuljetetaan pois. Massanvaihtoa käytetään paljon, koska rakentamisen tieltä joka tapauksessa kaivetaan maa-aines ylös.

Puhdistusmenetelmää päätettäessä pitää aina tuntea haitta-aineet ja niiden pitoisuudet.

-Valtiontukea saavissa hankkeissa tehdään riskinarvioinnin rinnalla kestävyyden arviointi, jossa arvioidaan eri puhdistusmenetelmät. Siinä huomioidaan eri menetelmien taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset sekä ympäristö- ja terveysvaikutukset, Pyötsiä sanoo.

Teksti: Jukka Nortio

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan juuri ilmestyneestä Kuntatekniikan numerosssa 1/2020