Kuva: Pixabay

Lahden kaupungin  työasemia saastuttaneen haittaohjelman puhdistustyöt haittaohjelman puhdistustyöt aiheuttavat vielä alkuviikon aikana katkoksia kaupungin palveluihin.

Lahden verkkoon tehtiin hyökkäys viime viikon tiistaina iltapäivällä, ja osa kaupungin sähköisistä palveluista toimi rajoitetusti perjantaihin saakka. Sunnuntaina Lahden kaupunki tiedotti, että selvitys- ja puhdistustöitä on tehty läpi viikonlopun, mutta verkon käyttöä joudutaan rajoittamaan vielä toistaiseksi. Tämän takia muun muassa kirjastojärjestelmissä saattaa esiintyä ongelmia ja lahti.fi-sivustolla on käyttökatko.

Heti kyberhyökkäyksen jälkeen Lahden kaupungin ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtimän verkkojen välillä katkaistiin turvallisuussyistä. Yhteyksien katkaisu on aiheuttanut merkittäviä häiriöitä Lahden terveysasemien ja hammashoitoloiden toiminnassa, ja se on vaikuttanut myös sosiaalipalveluiden asiakastyöhön.

Myöhään perjantai-iltana Lahden naapurikaupunki Heinola tiedotti, että hyökkäys Lahteen vaikuttaa myös Heinolan toimintoihin.

”Lahden kaupungin IT-palveluita ylläpitävä Fujitsu Finland on tietoturvasyistä eristänyt Lahden alueen kuntien verkkoyhteyksien toimintaa, jotta saataisiin ratkaistua Lahden kaupungin tietojärjestelmiin tehdyn hyökkäyksen aiheuttamat ongelmat. Lahden alueen kuntien tietoliikenneverkot kuuluvat samaan kytkentäytimeen. Ongelman kestosta ei ole tietoa”, Heinola kertoi Facebook-sivullaan.

Viikonlopun aikana Heinolan kaupungin sähköpostit, sähköiset palvelut ja verkkosivut saatiin toimimaan nyt normaalisti.

Ylen mukaan kyberhyökkäys on voinut lähteä liikkeelle yksittäisen käyttäjän toiminnan vuoksi. Lahden kaupungin tietohallintojohtaja Marko Monni kertoi Kuntalehdelle keskiviikkona, että hyökkäyksen havaitsi verkon virustorjuntaohjelma ja että ongelman laajuutta selvitetään. Parissa päivässä ongelma on osoittautunut hyvin laajaksi.

– Katsomme, saadaanko haittaohjelma poistettua ohjelmallisesti eli virusohjelman avulla automaattisesti. Pahin skenaario on, että jokainen kone joudutaan asentamaan uudestaan, Monni sanoi Ylelle perjantaina.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *