Turun seudun joukkoliikenneratkaisuja käsitellään näillä näkymin kaupunginhallituksessa ensi elokuussa. (Havainnekuva raitiotiestä Kupittaalla, Sigge Arkkitehdit Oy)

Turun kaupunginhallituksen piti tiistain kokouksessaan käsitellä Turun kaupunkiseudun joukkoliikenneratkaisua. Kaupunginjohtaja Minna Arve esittää asian poistamista esityslistalta ja palaamista asiaan tuoreiden selvitysten kera lomien jälkeen elokuussa.

-Olemme käynnistäneet erityisesti ratkaisun taloudellisia vaikutuksia koskevia selvityksiä. Sekä nyt päätöksenteossa olevan esittelyn että käydyn poliittisen keskustelun perusteella talouskokonaisuus tarvitsee täsmennystä, ja nyt ensimmäisten tulosten saamiseen on niin vähän aikaa, että ne on perusteltua huomioida jo päätöksenteon tässä vaiheessa, kaupunginjohtaja Minna Arve perustelee kaupungin nettisivuilla olevassa tiedotteessa.

Turun kaupunginhallitukselle esitettiin helmikuussa, että joukkoliikenneratkaisun ensimmäisenä toteutusvaiheena käynnistetään hanke- ja toteutussuunnitelmat Tiedepuiston ja Raision linjoille raitiotietasoisesti, ja että Raision kaupungin ja valtion kanssa laaditaan aiesopimus jatkovalmistelun linjauksista ja rahoituksesta.

Iso päätös katsoo tulevaisuuteen

Turun suunnalla on viime vuosina suunniteltua ja selvitetty joukkoliikennettä urakalla vuosien saatossa, mutta nyt lähdetään selvittämään vielä lisää. Samalla päivitetään hankitut tiedot tämän päivän toimintaympäristöön.

-Kyse on suuresta kaupunkikehitysratkaisusta, joka määrittää Turun kaupunkiseudun kehitystä vuosikymmenien päähän. Toivon mukaan pystymme nyt pienen lisäodotuksen jälkeen vastaamaan paremmin niihin kysymyksiin, joita päätöksentekijöillä ja kaupunkilaisilla hanketta koskien on, kaupunginjohtaja Minna Arve jatkaa.

Huutelua vieraisiin pöytiin

Tieto Turun joukkoliikenneratkaisun lykkääntymisestä sai aikaan liikettä raitiovaunuistaan tulevaisuudessa tunnetuksi tulevalla Tampereella. Tai liikkeestä ei varmuutta, mutta ainakin kommentointia Twitterissä.

-En halua liikaa huudella vieraisiin pöytiin, mutta sanon sen, että Turku ansaitsee parempaa – määrätietoista kaupunkikehitystä, jonka tae ratikka on. Tämä on myös koko Suomen asia. Helsinki tarvitsee paitsi vahvan Tampereen, myös vahvan Turun, vihreiden kaupunginvaltuutettu, Jaakko Stenhäll kommentoi.

Sama oli viesti turkulaisille myös Helsingin suunnalta.

-Toivottavasti lisäselvitykset vievät asiaa helpommin ratkaistavaan suuntaan! Ratikka on hyvä väline, niin joukkoliikenneväline kuin kaupunkikehityksen väline, apulaispormestari Anni Sinnemäki viestitti Twitterissä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Juurihan ratikat poistettiin Turusta!! Mikä järki tässä nyt on-ei niin mitään.
    Yhtä hullu ajatus kuin liikenteenjakaja Kaskenkadulla sekä funikular
    Linnankadulla. Käsittämättömiä verorahojen tuhlausta. Tärkeämpiäkin kohteita on.
    Olisipa kiva jos päätöksen tehneet julkaisivat nimensä.
    Kaveriko sai urakan?

  2. Järjen käyttö sallittua ei ole mitään järkeä panostaa edes raideliikenteen suunnitteluun nyt ei varaa haaveilla mahdottomuuksista bussien varassa on paljon helpompi järjestää tarpeen mukaan muutoksia reitteihin ja aikatauluihin eikä Turulla ole edes varaa raitsikkaan