Rautatieasemien lähiympäristöstä on muodostumassa tärkeä täydennysrakentamisen voimavara. (Kuva: Kari Långsjö)

Rautatieasemilla ja niiden ympäristöllä on merkittävä rooli tulevaisuuden keskusta-alueiden asumisen, palveluiden ja liikkumisen suunnittelussa ja järjestämisessä. Valtio ryhtyi kannustamaan kuntia viime keväänä, kun hallitus päätti asemanseutujen kehittämisyhtiön perustamisesta kehysriihessä.

Asema-alueiden kiinteistöjen ja maa-alueiden omistus on usein jakautunut Senaatti-kiinteistöille, VR:lle ja entiselle Liikennevirastolle eli nykyiselle Väylävirastolle. Tämä on hankaloittanut laajojen kehittämiskokonaisuuksien muodostamista.

Asemanseutujen kehittäminen selkeytyy ja saa uudenlaista ketteryyttä, kun niiden omistus siirtyy 22 paikkakunnalla valtion eri toimijoilta Senaatti-kiinteistöjen uudelle tytäryhtiölle Senaatin Asema-alueet Oy:lle.

Oulussa Senaatin Asema-alueet Oy:n ja kaupungin yhteistyö on edennyt tiiviissä ja hyvässä yhteistyössä mukana olevista kaupungeista pisimmälle.

-Rautatieasemien tienoita kehittävän yhtiön perustaminen on hallitukselta vahva viesti. Valtio laittaa nyt aivan uuden vaihteen päälle asemanseutujen kehittämiseksi tiiviissä yhteistyössä kaupunkien kanssa. Kiinteistökehitysyhtiön toiminnassa huomioidaan kestävän kaupunkikehityksen periaatteet, kuten kohtuuhintainen asuminen ja vähähiilinen rakentaminen, sanoo kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.

-Oulun asemaseudun kehittäminen on erittäin mielenkiintoinen ja Suomenkin mittakaavassa suuri kiinteistökehityshanke. Alueen kehittämistä on visioitu jo aiemmin, mutta nyt omistuksen ja vastuun keskittämisen myötä saadaan työhön selkeyttä ja sujuvuutta. Haluamme olla mukana uudistamassa aluetta tavoitteellisesti ja määrätietoisesti tiiviissä yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa, toteaa Senaatin Asema-alueet Oy:n toimitusjohtaja Mauri Sahi.

-Oulun asemanseutua kehitetään ja rakennetaan yhteistyössä Senaatin Asema-alueet Oy:n ja kaupungin kanssa niin, että asemanseudusta tulee matkakeskuksen lisäksi monipuolinen asumisen, työpaikkojen, palvelujen, tapahtumien ja elämysten keskus. Tämä on erityisen tärkeää Oulun kasvun ja toimivien palveluiden kannalta, sanoo Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Oulun asemanseudun kehittäminen saa lisää vauhtia, kun Senaatin Asema-alueet Oy järjestää vuonna 2020 Oulun kaupungin kanssa suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun.

(Lähde: Valtiovarainministeriö)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *