Kuva: Kari Långsjö

Ruokolahden kirkonkylän koulun rehtori ja teknisen työn opettaja on tuomittu sakkoihin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Etelä-Karjalan käräjäoikeuden mielestä miehet olivat olleet vastuussa siitä, että muutama alle 12-vuotias koululainen oli osallistunut sisäilmaongelmaisen teknisen työn luokan tyhjentämiseen kolme vuotta sitten.

Oppilaat olivat hakeneet tiloista kalustoa ja siirtäneet ne puhtaisiin väistötiloihin. Tämän johdosta kolme oppilasta oli saanut eriasteisia terveysoireita.

Käräjäoikeuden käsityksen mukaan vastikään koululla työnsä aloittaneen teknisen työn opettajan osalta elokuun 2015 tapahtumissa on pitkälti ollut kysymys kiireestä johtuneesta ajattelemattomuudesta. Sen sijaan koulun rehtorilla on ollut teknisen työn opettajaa parempi käsitys tieto kokonaistilanteesta ja kokonaisvastuu koulun toiminnasta. Käräjäoikeuden mielestä rehtorin tuottamuksen asteensa on ollut korkeampi kuin opettajan.

Rehtorille maksettavaa kertyi 30 päiväsakosta yhteensä 1 530 euroa. Teknisen työn opettaja tuomittiin 15 päiväsakkoon, joka hänen tuloillaan teki 465 euroa. Molemmat vastaajat kiistivät kaikki syytteet käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden tänään antamassa päätöksessä hylättiin vastaajien syytteet vammantuottamuksesta ja työturvallisuusrikoksesta.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus antoi asiassa tuomion 1.10.2018. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *