Pelastustoimen kehittämistä pohtinut työryhmä haluaa Suomeen viisi ympärivuorokautista tilannekeskusta.

Pelastustoiminnan johtamista tulevissa maakunnissa pohtinut työryhmä ehdottaa, että eri puolille Suomea perustetaan viisi ympärivuorokautisesti toimivaa pelastustoimen tilannekeskusta. Lisäksi työryhmä esittää pelastustoimen ympärivuorokautisten johtokeskusten keskittämistä viiteen maakuntaan.

Esityksen mukaan 24/7 toiminnassa olevat tilannekeskukset noudattaisivat ERVA-alueiden rajoja. Uudet tilannekeskukset perustettaisiin Uudellemaalle, Pohjois-Pohjanmaalle, Pohjois-Savoon, Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen.

-Viiden tilannekeskuksen perustaminen olisi suuri parannus nykytilaan verrattuna. Tällä hetkellä vain noin puolella pelastuslaitoksista on 24/7-tilannekeskus eikä valtakunnallista tilannekuvaa saada kattavasti kerättyä missään, sanoo työryhmän sihteeri Jussi Rahikainen sisäministeriöstä.

Tilannekeskusten työnjaossa Uusimaa kokoaisi alueellisista tilannekuvista valtakunnan tason pelastustoimen tilannekuvan. Tätä tietoa jaettaisiin takaisin tilannekeskuksille ja uusille maakunnille. Tilannekuvan muodostamisen lisäksi keskukset tukisivat alueensa maakuntia pelastustoimen johtamisessa.

Johtokeskukset samalla aluejaolla

Työryhmän esittämät ympärivuorokautiset johtokeskukset voisivat pelastustoiminnan johtajan käskystä esimerkiksi hoitaa yhteyksiä tarvittaviin yhteistyökumppaneihin, antaa vaaratiedotteita tai hoitaa onnettomuusviestintää.

-Johtokeskukset voisivat ison onnettomuustilanteen alkuvaiheessa vastata pelastustöiden johtamisesta siihen saakka, kunnes maakunnan pelastuslaitoksen johto on valmis ottamaan vastuun. Tämän jälkeen johtokeskus voisi toimi alueellisen johdon tukena. Tässä ei ole missään nimessä kyse resurssien siirtämisestä minnekään, vaan ennen kaikkea pelastustöiden tukemisesta, Rahikainen painottaa.

Tilannekeskusten perustamisesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella muun sote- ja maakuntapaketin kanssa. Sen sijaan ympärivuorokautisten johtokeskusten mahdollinen perustaminen tapahtuu vapaaehtoisesti maakuntien keskinäisellä sopimuksella.

-Vaikka maakunnat päättävät mahdollisten johtokeskusten perustamisesta itse, työryhmä teki ehdotuksen myös niiden toiminnasta. Tällä tavoitellaan yhdenmukaisuutta. Itse näen, että pelastustoimen tilannekeskusten ja johtokeskusten toteuttaminen samoilla aluejaoilla olisi resurssien käytön ja toiminnan näkökulmasta järkevää, sisäministeriön johtava asiantuntija Jussi Rahikainen arvioi.

Ehdotus pelastustoiminnan johtamisen suunnitteluperusteiden kehittämiseksi (Sisäministeriön julkaisu 21/2018)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *