Oulun kaupungintalo remontoidaan sisäilmaongelmien vuoksi.

Oulun kaupungintalossa aloitetaan suuri sisäilmaremontti.

Kaupungintalo tyhjennetään vuodenvaihteeseen mennessä. Korjaus kestää noin kaksi vuotta.

Remontissa korjataan laajoja ongelmia, jotka paljastuivat kunto- ja sisäilmatutkimuksissa.

Kaupungintalon sisäilman laatua selvitettiin mikrobinäytteillä, joista löytyi mikrobi- ja sienikasvustoa. Suurimmassa osassa näytteistä ei kuitenkaan löytynyt viitteitä vaurioita.

Talon rakenteissa on rakennusjätettä ja epäpuhtauksia ja rakenteet ovat osin huonossa kunnossa.

Oulun kaupungintalo on rakennettu vuonna 1886 ja peruskorjattu vuosina 1978–1981 ja 2009–2010. Aluksi sisäilmaongelmien aiheuttajaksi epäiltiin vuonna 2010 asennettuja linoleumlattioita. Jatkotutkimuksissa selvisi, että ongelmat ovat laajempia.

Espoon kaupungintalo puretaan. Kuva: Ville Miettinen

Viime vuosina kaupungintaloja on remontoitu myös esimerkiksi VantaallaRovaniemellä ja Seinäjoella.

Espoon kaupungintalo tyhjennettiin työntekijöistä jo vuonna 2008. Syynä olivat sisäilmaongelmat ja vesivuodot.

Rakennusta ei aiota korjata. Kaupunginhallitus päätti tammikuussa 2018, että kaupungintalo puretaan.

Sisäilmaongelmat ovat vanhuuden oire, sanoo Kuntaliiton tilapalvelupäällikkö Jussi Niemi.

– Jos rakennus on vanha, se ei tarkoita, että olisi sisäilmaongelmia. Mutta en ole yhtään yllättynyt, jos niitä löytyy, Niemi sanoo.

Valtaosa kuntien toimistorakennuksista on rakennettu 1950- ja 1980-lukujen välillä. Niemen mukaan 40-vuotias rakennus on jo syytä peruskorjata. Pienempi remontti on syytä tehdä vähintään 20 vuoden välein.

Ajoissa tehty remontti ehkäisee sisäilma- ja muiden ongelmien syntymistä, mutta oikein ajoittaminen on vaikeaa.

Taantumien aikana kunnat ovat joutuneet säästämään myös kiinteistöjen ylläpidosta. Se kostautuu viiveellä.

Koulujen ja päiväkotien kerrospinta-alasta 12–18 prosentissa on merkittäviä kosteus- ja homevaurioita.

Hoitolaitoksissa osuus on 20–26 prosenttia.

MILKA VALTANEN

 

Lue lisää:

Sisäilmaongelmat voivat viedä kuntapäättäjän käräjäsaliin

Tutkimus: Sisäilmaongelmista paljon ja monenlaisia terveyshaittoja opettajille – Porvoolta suursatsaus ongelmien selättämiseen

Espoo haluaa miljardisatsauksella kokonaan eroon koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmista

Sisäilmaongelmia koskeva viestintäsuunnitelma puuttuu monista kunnista

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *