Kirjastoautot näkyvat katukuvassa - siellä, missä niitä vielä on. Kuvassa Oulun kirjastoauto Onneli. (Kuva: Suomen kirjastoseura)

Kirjastoautojen kuljettajat kilpailevat ajotaidoista kirjastoautopäivillä. Kirjastoseura järjestää päivät joka toinen vuosi, ja ne kokoavat kirjastoautoissa työskenteleviä kirjastoammattilaisia.

Tällä kertaa päivät pidetään Jyväskylässä 9.–10. elokuuta.

Valtio ei enää tue kirjastoauton hankintaa ja autot ovat vähentyneet. Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki hankintaa aiemmin noin kolmasosalla auton hankintahinnasta. Nyt kuntien on kustannettava uudet kirjastoautot ilman valtion tukea.

Kirjastoautot vähenevät

Vielä muutama vuosi sitten uusia kirjastoautoja rakennettiin valtionavustuksen turvin 5–7 vuosittain. Nyt uusien autojen määrä on tuntuvasti vähäisempi. Vuonna 2000 kirjastoautoja oli 201. Vuoden 2017 tilaston mukaan liikenteessä oli enää 134 kirjastoautoa.

Yli kolmasosa kirjastoautoista kiertää usean kunnan alueella. Myös autojen tarjontaa tehdään entistä monipuolisemmaksi. Perinteisten kirjastopalvelujen lisäksi joissakin autoista voi saada esimerkiksi posti- ja apteekkipalveluja. Osa kirjastoautoista muuntuu myös äänestyspaikoiksi.

Valtaosa lasten aineistoa

Kirjastoautojen asiakkaista suurin osa on lapsia ja nuoria. Jopa 70–80 prosenttia kirjastoautojen lainoista on lasten aineistoa. Kirjastoautot kiertävät kouluja ja päiväkoteja.

Suurissa kaupungeissa kirjastoautot tuovat kirjoja alueille, joissa ei ole kiinteää palvelupistettä. Myös iäkkäälle väestölle on Kirjastoseuran mukaan tärkeää, että kirjastoautojen palvelu tulee lähelle.

Teppo Seppisellä on pitkä kokemus kirjastoautonkuljettajana. Hän ajaa kirjastoautoa Kouvolassa ja on Kirjastoseuran kirjastoautotyöryhmän jäsen.

– Joissain kunnissa ongelmana on se, että autoissa työskentelee vain kuljettaja-virkailija. Silloin kiire voi olla kova. Mielestäni kuntien tulisi panostaa siihen, että autoissa on myös lastenkirjastotyöhön erikoistunut työntekijä auttamassa ja innostamassa nuoria lukemaan, Teppo Seppinen sanoo.

Kirjastoautojen kuljettajien taitoajokisa on muodostunut perinteeksi. Kilpailuun osallistuu tänä vuonna yhdeksän kuljettajaa, joista kaksi naista ja seitsemän miestä. Tehtäväradalla on suoriuduttava muun muassa tarkoista käännöksistä ja peruuttamisista. Autot ovat yleisön nähtävillä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *