HSY on saanut paljon asiakaspalautetta maksujen, hinnastojen ja laskujen ymmärrettävyydestä. Nyt maksurakennetta selkeytetään. (Kuva: HSY)

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa 1.1.2019 käyttöön uudet määräytymisperusteet vesihuollon perusmaksuille ja liittymismaksuille sekä huleveden perusmaksuille ja liittymismaksuille. Uudella maksurakenteella pyritään selkeyttämään maksuja asiakkaille ja erottamaan hulevesiviemäröinnin maksut vesihuollon maksuista.

Uudistuksen taustalla on yhtäältä HSY:n saamat laskuja koskevat palautteet ja toisaalta hulevesimaksuja koskevat lakimuutokset. HSY:n hallitus antoi kokouksessaan 25.5.2018 valmisteluohjeet uudesta maksurakenteesta ja päättää uusista hinnoista lokakuun kokouksessaan. Tällöin niistä myös tiedotetaan suoraan asiakkaille.

HSY on saanut paljon asiakaspalautetta maksujen, hinnastojen ja laskujen ymmärrettävyydestä. Maksurakenteen selkeyttäminen on yksi tapa parantaa ymmärrettävyyttä ja siten parantaa asiakaskokemusta.

– Uudessa maksurakenteessa määräytymisperusteita on yksinkertaistettu. Esimerkiksi useat kerrosaloihin perustuvat maksuluokat on korvattu siten, että perusmaksu määräytyy suoraan kiinteistön todellisen kerrosalan mukaan, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.

Hulevesimaksu eriytyy

Toinen veturi maksurakenteen uudistamiselle on hulevesiä koskevat lakimuutokset. Vesihuoltolakiin sekä maankäyttö- ja rakennuslakiin astuivat 1.9.2014 voimaan muutokset, joissa määriteltiin hulevesien hallinnan vastuujako ja säädettiin hulevesimaksuista. Vesihuoltolaitosten tuli eriyttää hulevesiviemäröinnin maksut vesihuollon maksuista.

– Jatkossa asiakkaalle näkyy vesi- ja jätevesimaksuista eriteltynä hulevesimaksu, joka aikaisemmin on ollut osa vesihuollon perusmaksua. Maksulla katamme hulevesijärjestelmän rakentamisen ja kunnossapidon kustannuksia vesihuoltolain kustannusvastaavuuden periaatetta noudattaen, kertoo HSY:n vesihuollon toimialajohtaja Tommi Fred.

Vesihuollon käyttö-, perus- ja liittymismaksujen nykyrakenne otettiin käyttöön, kun HSY aloitti toimintansa 1.1.2010. Tuolloin maksurakenne muodostettiin jäsenkaupunkien erilaisista käytännöistä. Liittymismaksut olivat samat kaikkien jäsenkaupunkien alueella vuodesta 2010 alkaen. Käyttö- ja perusmaksujen hinnat yhtenäistettiin asteittain vuoteen 2013 mennessä. Vuoden vaihteessa voimaantuleva muutos on HSY:n ensimmäinen yhteinen kokonaisuudistus maksurakenteisiin.

(Lähde: HSY)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Taivaalta sataa vettä ja lunta-räntää. Tästä muodostuu hulevesi. Onpahan omituinen vero , joka maksetaan neliöiden mukaan eikä todellisen vesimäärän mukaan. Kuka ”sosiaalidemokraatti” tällaisen turhan veron keksi ? Hulevesi imeytyy maaseudulla maahan eikä sitä pitäisi mennä mitään veroa.
    Hulevedet pitäisi kantakaupungissa johtaa huuhtelemaan viemäriverkostoa ,jolloin säästettäisiin myös puhdistettua juomavettä.