Vuonna 2017 M/S Roope poimi Saaristomereltä kyytiinsä 70 vanhaa venettä. (Kuva: PSS)

Viime kesänä suuren suosion saavuttanut veneenraatojen keräyskampanja starttaa taas. Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry) keräävät tänäkin vuonna asukkaiden ja mökkiläisten rikkinäisiä veneitä pois Saaristomerta likaamasta. Rannoilla lojuvat veneet ovat ympäristölle ongelmaksi, sillä niistä siirtyy vesistöihin makro- ja mikroroskaa.

Viime vuonna LSJH:n, PSS ry:n ja asukkaiden yhteistyöllä Saaristomeren rannoilta noukittiin pois 70 veneenromua. Tänä vuonna suosittu venekeräyskampanja järjestetään uudelleen. Huoltoalus M/S Roope kerää mukaan ilmoitetut veneet pois LSJH:n toimialueen saaristosta heinä–lokakuun aikana. Keräysalue rajoittuu idässä Kemiönsaaren Storöhön, lännessä Kihtiin ja pohjoisessa Naantalin ja Maskun saariston alueelle.

Keräyksellä halutaan auttaa saariston asukkaita ja mökkiläisiä kierrättämään vanhat veneensä, mikä saattaa muutoin olla kallista ja hankalaa. Samalla pidetään huolta vesistöistä.

– Sen lisäksi, että venekeräys siistii saaristomaisemaa, ehkäisee se myös hylätyistä veneistä irtoavan makro- ja mikroroskan siirtymistä vesistöihin. Oli ilo huomata, miten suosittu venekeräys oli viime vuonna ja siksi haluammekin jatkaa keräystä myös tänä vuonna, kertoo PSS ry:n aluevastaava Katriina Murto.

Tänä vuonna keräykseen otetaan mukaan veneitä enintään 40 noutokohteesta.

– Asukkaiden ja mökkiläisten kannattaa järjestää kimppakeräyksiä, sillä se on ympäristön kannalta järkevintä ja tulee myös edullisemmaksi. Huoltoalus M/S Roope voi nimittäin poimia yhdestä noutokohteesta kyytiinsä vaikka kymmenen venettä, LSJH:n asukaspalvelupäällikkö Cati Huhta kannustaa.

Keräykseen voi osallistua ilmoittamalla yhteystietonsa, veneen noutokohteen koordinaatit sekä muut tiedot 8.7. mennessä osoitteessa www.lyyti.fi/reg/venekerays2018. Veneiden keräyksestä peritään nouto- ja jätteenkäsittelymaksu, jonka laskuttaa LSJH.

Alle 5 metriä pitkän veneen nouto- ja jätteenkäsittelyhinta on yhteensä 130 euroa. Jos samasta kohteesta haetaan useampi kuin yksi vene, maksetaan seuraavista veneistä 75 euroa kappale. Järjestämällä kimppakeräyksiä, tulee venekohtaisesta hinnasta siten edullisempi. Mikäli vene on pidempi kuin 5 metriä, lisätään hintaan 15 euroa per metri. PSS ry:n jäsenet saavat noudosta 30 euron alennuksen.

Noudettavan veneen materiaalilla ei ole merkitystä. Perämoottorit otetaan kyytiin vain nesteistä tyhjennettyinä. Keräyksen jälkeen LSJH vie veneet maanteitse asianmukaisesti hävitettäviksi.

Noudon ajankohtaan ei voi vaikuttaa, vaan veneet haetaan asiakkaan ilmoittamasta noutokohteesta heinä–lokakuun aikana silloin, kun se on logistisesti järkevintä. Noutokohteeseen vievän vesiväylän on oltava vähintään 15 metriä leveä ja 2 metriä syvä. Väylää ei saa rajoittaa silta, sähköjohto tai muu elementti, jonka korkeus on alle 9 metriä.

(Lähde: LSJH)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *