Olosjärven jäälle suunniteltu jäärataa ei ympäristölupaa saanut. Korkein hallinto-oikeus otti asiaan kantaa tuoreella vuosikirjapäätöksellään. (Kuva: KHO)

Muonion teknisen lautakunnan myöntämä ympäristölupa Olosjärven jäälle suunnitellulle liukkaan kelin ajoharjoitteluradalle ei saanut lainvoimaa. Korkein hallinto-oikeus päätyi ratkaisussaan samalla kannalle, kuin aiemmin asiaa käsitellyt Vaasan hallinto-oikeus.

Muonion kunnan tekninen lautakunta oli myöntänyt joulukuussa 2015 jääradalle ympäristöluvan. Pienen järven rannalla ei ollut vakituista asutusta, mutta alueella vapaa-ajan kiinteistöjä omistaneet valittivat ympäristöluvasta eteenpäin.

KHO toteaa päätöksessään, ettei aluetta ollut osoitettu osayleiskaavassa kyseiseen tarkoitukseen. Kaavassa oli kyllä muualla alueita, jotka oli varattu kylmäteknologian alueeksi. Näille alueille radan rakentaminen olisi mahdollista.

Ympäristöluvan hakija ei ollut myöskään selvittänyt, miten suunniteltua toimintaa voisi alueella harjoittaa ilman melutasojen ohjearvojen ylitystä.

KHO päätös kokonaisuudessaan

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *