Voiko uuden koulun rakentaa puoleen hintaan?

Kun rakentaja sanoo, että koulujen toteutuksessa hukataan satoja miljoonia, jotka voitaisiin ohjata opetukseen, vaatii väite faktantarkistusta. Yritetään!

-Koulut syntyvät konseptillamme jopa 50 prosenttia halvemmalla kuin perinteisesti tehdyt. Jos malli löytyy tyypistöstämme, sellaisen standardiratkaisun saa 12 500 eurolla/oppilaspaikka. Hiukan hiotumpi tilaajan toiveisiin istutettu syntyy 15 000 eurolla/oppilaspaikka, vakuuttaa väitteen takana olevan Lehto Tilat Oy:n johtaja Tuomo Mertaniemi.

Faktantarkistuksena kustannusten osalta voisivat toimia toteutetut kohteet. Valmiina on koulut Iissä ja Limingassa sekä lähdössä Keravalle ja Punkalaitumelle. Vielä hiukan niukka todiste kymmenien prosenttien halpuudesta!

Mutta entä pedagogiset vaatimukset? Niiden toteutuminenhan pitkällä tähtäimellä hankkeessa on ratkaisevaa.

-Puoleltamme konseptia kehittämässä on tarjoussuunnittelussa pedagogisesti koulutettuja ammattilaisia ja kuuntelemme jopa oppilaita. Uskallan väittää, että osaamme ottaa opetukselliset ja toiminnalliset tekijät huomioon paremmin kuin ensimmäisistä kertaa kouluja suunnittelevat arkkitehdit ja insinöörit. Herkällä korvalla kuunnellaan tarpeita. Näin opimme itsekin ja kehitämme mallistoamme ja toimintaamme, Mertaniemi arvioi konseptiaan.

Kustannuksien karkaaminen uhkana

Opetushallitus ei puutu yksittäisiin hankkeisiin, mutta julkaisee tukimateriaalia ja tilasuunnittelun tueksi ja ideoinniksi suunnitteluoppaita. Ne eivät ole normeja, vaan suosituksia ja ohjeita oppimisen ja opetuksen tavoitteita tukevan oppimisympäristön luomiseksi.

-On olemassa tieteellistä näyttöä ja tutkimustuloksia siitä, että koulurakennuksella ja sen tiloilla on viihtyvyyteen ja oppimistuloksiin suora ja selvä vaikutus. Koulurakennukseen voi kätkeytyä myös eräänlainen piilo-opetussuunnitelma – tilallinen viesti, joka vaikuttaa tilojen käyttäjiin alitajuisesti ja tiedostamattomasti, halusimmepa tai emme, korostaa suunnittelun merkitystä Opetushallituksen yliarkkitehti Reino Tapaninen.

Huoli kustannusten karkaamisesta ymmärretään Opetushallituksessakin, jos kunnan uuden ja näyttävän koulurakennushankkeen takia sisäilmaongelmaisia kouluja jää korjaamatta tai niiden korjaus pitkittyy. Tällöin saattaa syntyä alueellista epätasa-arvoisuutta ja eroja koulutilojen laadun välillä.

-On tarpeen tutkia, onko luotavissa halvempia tapoja toteuttaa toimivia koulurakennuksia – ehkä modulaarisia, joustavia ja monistettaviakin tyyppikouluja, jolloin investointikustannuksia kunnan sisällä voidaan jakaa tasapuolisemmin. Selvä trendi on se, että pieniä kyläkouluja suljetaan ja kuntakeskuksiin rakennetaan suuria kouluyksiköitä, jotka tarjoavat monipuolisempaa koulutusta pienemmin oppilaskohtaisin tila- ja käyttökustannuksin, kertoo Tapaninen.

Koulutilojen toimivuuden tutkimista kaipaa Opetushallitus lisää, jotta selviäisi, toimivatko rakennukset tavoitteiden mukaisesti vai onko jossakin kohdassa tehty virheitä. Käyttöönoton jälkeiseen tutkimukseen löytyy jo hyvin menetelmiä ja arviointikriteerejä, joilla vältetään tulevissa hankkeissa virheiltä.

Edullisuus selviää vasta käyttöaikana

Pitkäjänteisen edullisuuden arvioinnin vaikeutta korostaa Heikki Luminen Finnish Education Group Oy:n koulurakentamisen johtava arkkitehti.

Edullisuus on joskus vain hankintahinta per koulu tai oppilaspaikka, mutta silloin ei mitata laatua. Edullisuutta tulee tarkastella myös elinkaarikustannusten kautta, jolloin merkittäväksi tulee myös kulutuskestävyys ja energiatehokkuus – tai laatu vielä laajemmin, ergonomian, työtyytyväisyyden, oppilasviihtyisyyden ja ympäristön vaikutus työtehokkuuskysymyksissä.

-Oppimisympäristöjen kehittäminen on monisyinen kysymys, jossa tulisi ottaa yhtäaikaisesti huomioon oppimisen ja opettamisen prosessit, virtuaalisuuden vaikutukset ja paikalliset kysymykset määrätavoitteiden lisäksi. Rakentamisprosessin oikea-aikainen informaatio säästää tilojen paremman tavoitesoveltuvuuden ja tilaoptimoinnin kautta huomattavasti enemmän veroeuroja pitkällä aikavälillä kuin ainoastaan tuotantotaloudellisesti optimoitu, modulaarinen lähestymistapa, Luminen vertailee.

Urakoitsijavetoinen kokonaisvastuurakentaminen KVR soveltuu hänestä varastohallien tai muuten yksinkertaisten rakennusten rakentamiseen. Mitä monipuolisempi ja vaativampi hanke on, sitä huonommin KVR soveltuu.

Tätä näkökulmaa Mertaniemi ei hyväksy, sillä suunnittelun ja toteuttamisen yhdistäminen – kukin yritys omalla tavallaan ja omia vahvuuksiaan hyödyntäen – tuottaa mahdollisuuden saavuttaa aidosti uusia tuloksia.

Hän korostaakin kustannustehokkuuden syntyvän monesta tekijästä. Kun arkkitehtikilpailussa on otettu huomioon kaupunkikuvallisia tekijöitä ja opetustoimen toiveet, puhutaan usein 30 000 – 40 000 eurosta/oppilaspaikka. Noudattaen suunnittelijoiden ehdotusta vaihtoehto voi Lehdon mallilla syntyä 25 000 eurolla/oppilaspaikka.

-Kun itse suunnittelemme sekä käytämme moduuleita ja ratkaisuja, joita olemme opetelleet vuosia käyttämään, ei kyse ole prototyyppirakentamista. Vaikeat, kuten kosteushallintaan liittyvät työvaiheet syntyvät suojatuissa olosuhteissa, ja tontilla tapahtuva rakentaminen on paremminkin asentamista. Porukka, sekä omat että aliurakoitsijat, tietävät, miten tehdä oikein ja tehokkaasti, Mertaniemi vastaa.

Allianssikin tulossa koulukisaan

KVR:n soveltuvuutta kouluihin heikentää Heikki Lumisen näkemyksen mukaan erityisesti sopimuksen tekeminen ennen kuin viivaakaan on piirretty eli ”kokonaisneliömäärä kiinteällä hinnalla mieleen tullein vaatimuksin”.

Jos sopimukset tehdään vajavaisin laatuvaatimuksin, on urakoitsijalla oikeus valita halvin laillinen ratkaisu markkinoilta. Karkeana esimerkkinä korkean kulutusluokan tilaan laitettu asunnoissa käytettävä muovimatto, joka kuluu puhki miltei ennen takuuajan loppumista. Mitä vähemmän tarjouspyynnössä on määriteltyjä asioita, sen halvemman hinnan saa ja sitä uskomattomampia asioita saadaan lopputuloksena.

-Konsulttivetoisuus on KVR:lle kateriski. Kas kun silloin joku muukin sattuu tietämään jotain ja saattaa olla ihan palkkaansa vastaan eri intressillä mukana hankkeessa, Luminen arvioi toteutusmuotojen eroja.

Mertaniemi taas uskoo Lehdon tapaan ja halua osoittaa sen tulokset. Hänestä näyttää myös siltä, että yhä useampi kuntakin alkaa uskoa, että uusilla tavoilla voidaan saavuttaa jotain uutta.

Uutta Suomessa on myös allianssin käyttö koulurakentamisessakin. Ensimmäiset hankkeet ovat valmistumassa ja useita kehitysvaiheessa, ja lisää on jo tulossa.

Diplomi-insinööri Antti Piirainen allianssia kehittävästä Vison Oy:stä muistuttaa, että heidän hankkeissaan ovat aina mukana tilaajaosapuolelta myös käyttäjät, rakennuttaja ja sivistystoimi. Keskeisinä tavoitteina ovat silloin terveellinen ja turvallinen koulu, oppimista palveleva uusi oppimisympäristö, nollavirheluovutus, energiatehokkuus sekä edulliset investointi- ja elinkaarikustannukset.

-Allianssimallilla on Turkuun valmistumassa kaksi koulua, joita paremminkin voisi kutsua monitoimitaloiksi. Jälkivastuuaika on hankkeissa viisi vuotta ja koulut luovutetaan käyttövalmiina ja kalustettuina ”iPadejä myöten”. Oulussa peruskorjataan 10 osapuolen allianssimallilla Pitkäkankaan koulua viidessä osahankkeessa vuosina 2015–2020, kertoo Piirainen mahdollisuuksista.

Suunnitteluun on käytettävä aikaa

Uuden kouluhankkeen tai peruskorjaushankkeen tärkeimmäksi osaksi kertoo Reino Tapaninen muodostuneen käyttäjien osallistaminen ja kuuleminen jo suunnittelun alkuvaiheessa. Vain siten hänestä varmistetaan onnistunut lopputulos ja toimiva oppimisympäristö.

Sitä ei synny ilman käyttäjien panosta ja jatkuvaa osallistumista suunnitteluun, sillä sitä ei enää ohjata tilanormien tai valmiiden tilataulukoiden avulla. Koulun toiminnallinen visio ja tilakonsepti tulee muodostaa koulun oman opetussuunnitelman tavoitteiden ja toimintakulttuurin mukaisesti.

-Kaikki käyttäjäryhmät osallistavien suunnittelutyöpajojen ja tutustumiskäyntien kautta syntyy yhteinen näkemys tulevasta oppimisympäristöstä. Tämä ei juurikaan pidennä hankkeen suunnitteluvaihetta, vaan varmistaa toimivan koulurakennuksen pitkälle tulevaisuuteen, arvioi Tapaninen väitteitä menettelyn haitoista.

TEKSTI: RISTO PESONEN

Juttu on julkaistu Kuntatekniikka-lehdessä 2/2018