Tiina-Kaisa Isolammi ja Heikki Hepo-oja iloitsivat testiryhmänsä puoleksi vuodeksi käyttöön voittaman sähköauton luovutustilaisuudessa Keravalla.

Taloyhtiön seitsemän eri talouden muodostama testiryhmä pääsee testaamaan sähköauton yhteiskäyttöä puolen vuoden ajan Keravalla. Testiryhmä valikoitui kaupungin järjestämässä hakuprosessissa.

Keravan kaupunki etsi valtionkanslian Kokeileva Suomi -hankkeen kiertotalouskokeiluna testiryhmää kokeilemaan puolen vuoden ajan yhteiskäyttöistä sähköautoa ja viestimään kokeilusta aktiivisesti muille.

Hakemuksia saapui 32, joista 13 täytti kokeilun pakolliset kriteerit. Loput hakemuksista eivät täyttäneet vaatimusta vähintään neljän talouden kokoisesta testiryhmästä.

Hakemukset pisteytettiin sen mukaan, kuinka hyvin ne vastasivat hakemusilmoituksessa mainittuja kokeilun tavoitteita ja reunaehtoja. Hakemusten taso oli erittäin korkea ja tasapisteisiin päätyi kahdeksan testiryhmää, joiden kesken suoritettiin virallinen arvonta.

Arvonnan tuloksena testiryhmäksi valikoitui Keravan Ruusutarhan -testiryhmä. Ryhmään kuuluu seitsemän eri taloutta samasta taloyhtiöstä. Keravan kaupunki oli hyvin tyytyväinen osanottoon, sillä hakemuksista huokui into ja ne osoittivat hienosti, kuinka aktiivisia kaupunkilaiset ovat.

Kokeilun aikana testiryhmä kertoo julkisuuteen aktiivisesti, miten arki sujuu, kun käytössä on naapureiden kanssa yhteinen auto, miten yhteisöllisyys naapuruston kesken kehittyy sekä mitä etuja ja rajoitteita yhteiskäytöstä aiheutuu.

Nyt nähdään käytännössä, miten sähköauto sopii Suomen ilmastoon ja miten autoilu muuttuu, kun autoon tankataan bensan sijasta sähköä. Testiryhmä kokoaa myös omat vinkkinsä yhteiskäyttöautoporukoiden kokoamiseen.

BMW i3 -sähköauto luovutettiin joululahjapakettina Team Ruusutarhalle 20.12. ja kokeilu käynnistyi saman tien. Luovutustilaisuudessa nähtiin iloisia ilmeitä ja innokkuutta hypätä auton rattiin.

Testiryhmä perustaa autolle Instagram-tilin. Lisäksi auton seikkailuja voi seurata kaupungin viestintäkanavien ja blogikirjoitusten kautta. Testiryhmä keksii ensi töikseen autolle nimen.

Kokeilu toteutetaan yhteistyössä testiryhmän, Keravan kaupungin, Keravan Energia Oy:n, BMW Group Suomen ja valtionkanslian Kokeileva Suomi -hankkeen kanssa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *