HSL:n työpaikoille toteuttamien liikkumiskyselyiden mukaan jopa noin 40 prosenttia autoilijoista voisi tulla töihin joukkoliikenteellä tai pyörällä. (Kuva: HSL)

Helsingin seudun liikenteellä on käynnissä kaksi kokeiluhanketta, joiden tavoitteena on vähentää autoilua työmatkoilla. Toinen kokeilusta houkuttaa työmatka-autoilijoita kokeilemaan joukkoliikennettä ja toinen kartoittaa sähköpyöräilyn mahdollisuuksia. Molemmat hankkeet saavat rahoitusta Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen valtionavustuksesta.

HSL:n työpaikoille toteuttamien liikkumiskyselyiden mukaan jopa noin 40 prosenttia autoilijoista voisi tulla töihin joukkoliikenteellä tai pyörällä. Uusien liikkumisrutiinien syntyminen työmatkalle vaatii kuitenkin omakohtaista kokemusta. Kokeiluhankkeiden tavoitteena on ollut luoda toimintamallit, joilla työpaikkojen muutoshaluiset autoilijat saadaan kokeilemaan ja omaksumaan vaihtoehtoisia kulkutapoja.

HSL tarjosi kokeilijoille maksuttomat matkakortit. Työnantajat kannustivat kokeiluun  parantamalla pyöräilyolosuhteita muun muassa maksamalla taittopyörän vuokran tai pyörähuollon työntekijän omalle pyörälle. Koehenkilöiksi valikoidut autoilijat kokeilivat kahden viikon ajan joukkoliikennettä, työmatkapyöräilyä tai taittopyörän yhdistämistä joukkoliikennematkaan.

HSL palkinto työpaikkoille jotka liikuttavat

Viisaan liikkumisen kokeilu –hanke on tähän mennessä muuttanut pysyvästi viiden autoilijan työmatkaa ja lisännyt kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikenteen käyttöä muiden kokeilijoiden työmatkoilla. Hankkeessa ovat mukana edelläkävijäyritykset SOK, Finlayson, TNS Gallup ja Innofactor. Työn tilaajana on HSL ja toteuttajana Valpastin Oy.

HSL myönsi syyskuussa Finlaysonille ja SOK:lle Työpaikka, joka liikuttaa –sertifikaatin osoituksena sitoutumisesta viisaan liikkumisen edistämiseen. Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila painottaa entisenä autoilijana viisaan liikkumisen vaikutuksia hyvinvointiin.

– Pulssi on heti aamusta monta pinnaa alempi, jos töihin on tullut pyörällä tai joukkoliikenteellä auton sijaan, toimitusjohtaja Kurttila sanoo.

Uuden työmatkan kokeilijatkin korostivat juuri työmatkan positiivista vaikutusta omaan hyvinvointiin ja työvireyteen. – Liikunta onkin ollut se positiivinen juttu, joka on innostanut ajamaan junalla töihin. Kävelyä tulee helposti 10 000 askelta pelkästään työmatkoilla, kertoo Johanna Mäki SOK:lta.

Sähköpyörällä nopeutta liikkumiseen

Sähköpyöräilyn aktivointi työmatkaliikkumisessa -hankkeessa on kehitetty palvelumallia, jolla motivoidaan työntekijöitä kulkemaan työmatkansa sähköavusteisella pyörällä. Sähköavusteinen pyörä kilpailee Liikenneviraston selvitysten mukaan auton kanssa erityisesti yli kahden ja alle kymmenen kilometrin matkoilla.

Kokeiluun osallistui ensisijaisesti autolla liikkuneita henkilöitä testaamaan sähköavusteista pyörää työmatkallaan viikon ajan. Kokemuksissa nousi esille sähkön tuoma avustus ja vauhdin hurma erityisesti ylämäissä sekä ulkona liikkuen tehdyn matkan ilo.

Sähköpyöräilyn aktivointi työmatkaliikkumisessa -hankkeessa ovat mukana kolme ennakkoluulotonta kokeiluyritystä: Sito Oy, Vantaan Energia Oy ja Zipuli Oy. Työn tilaajana ovat HSL, HKL, Espoo ja Vantaa ja toteuttajana Creadesign Oy.

Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla lähes puolet työmatkoista kuljetaan henkilöautolla. Tilastojen mukaan suomalaisten yli kahden kilometrin matkoista yli puolet tehdään henkilöautolla. Vaihtoehdon autolle tulee olla aidosti helppo ja mukava.

Arvioiden mukaan uusista suomalaisista sähköpyöräilijöistä 25 prosenttia on entisiä henkilöautoilijoita. Sähköavusteiset pyörät sopivat erityisen hyvin työmatkoille ja työasiointimatkoille kevyen polkemisen ja joustavan liikkumisen ansiosta

Viisaan liikkumisen kokeilut ovat parhaillaan käynnissä Innofactorilla ja TNS Gallupilla. Hankkeen blogi löytyy osoitteesta http://hslkokeilu.blogspot.fi/

Sähköpyöräkokeilut ovat vielä käynnissä, kokeiluja voi seurata osoitteessahttp://hslsahkopyorakokeilu.blogspot.fi/

(Lähde: HSL)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *