Kuvakaappaus Helsingin kaupungin Uutta Helsinkiä -sivustolta.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona Kruunusiltojen rakentamisen.

Äänestyksessä ehdotus asian palauttamisesta uuteen valmisteluun kaatui äänin 58 – 17. Ehdotus koko siltahankkeen hylkäämisestä kaatui 63 – 6.

Sillat tuovat meren ylittävän yhteyden raitiotielle ja kevyelle liikenteelle Helsingin keskustan ja Laajasalon välille.

Uusi kolmesta sillasta koostuva yhteys on tarpeen, koska Kruunuvuorenrantaan ja Laajasaloon tulee runsaasti uutta rakentamista. Ennusteiden mukaan raitioyhteyttä Kruunuvuorenrantaan käyttää päivittäin 37 000 matkustajaa. Pyöräilijöiden ja kävelijöiden määräksi arvioidaan 3 000.

– Siltahankkeella on valtava kaupunkirakenteellinen merkitys. Se kohdentaa koko Laajasalon haluttavuutta asuinalueena ja mahdollistaa Itä-Helsingin kasvun, kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara, vihr., näkee

Hankkeen kokonaishinta on noin 260 miljoonaa euroa. Suunnitelman näkyvin osa ovat kolme siltaa, joista 1,2 kilometrin mittainen Kruunuvuorensilta on valmistuessaan Suomen pisin silta. Raitiotien lisäksi silloille rakennetaan pyörätie ja jalankulkuväylä. Sitä voivat käyttää myös hälytysajoneuvot.

Noin kymmenen kilometrin mittainen raitiotieyhteys on suunniteltu Helsingin keskustasta Laajasalon Yliskylään. Reitti kulkee Hakaniemen, Kalasataman eteläosan ja Korkeasaaren kautta.

Suunnitelman mukaan rakentaminen alkaa vuonna 2018 ja liikennöinti koko yhteydellä vuonna 2026.

Kesäkuussa Helsinki ja Espoo päättivät Itäkeskuksen ja Keilaniemen välisen pikaratioyhteyden, Raide-Jokerin, rakentamisesta.

Raide-Jokerin rakentaminen on tarkoitus aloittaa soveltuvin osin jo vuonna 2017. Rakentamisajaksi on arvioitu noin neljä vuotta. Alustavan aikataulun mukaan Raide-Jokerin liikennöinti voisi alkaa arviolta elokuussa 2021.

Raide-Jokerin rakentamisen kustannusarvio on 275 miljoonaa euroa huhtikuun 2015 hintatasossa. Espoon osuus kustannuksista on 67 miljoonaa euroa ja Helsingin osuus 124 miljoonaa euroa. Valtio osallistuu kustannuksiin 84 miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi Raide-Jokeri edellyttää uusia raitiovaunuja ja varikkoja, joiden kustannuksiksi on arvioitu 159 miljoonaa euroa.

Uusien raitiotieyhteyksien rakentamisen alkua odotellessa Helsingin ja Espoon yhdistää raideliikenne maan alla, kun Länsimetro näillä näkymin ensi vuonna aloittaa toimintansa. Länsimetron piti aloittaa liikennöinti 15. elokuuta, mutta aloitus siirtyi ajankohtaan, jota ei vielä tiedetä.

Länsimetron Ruoholahti-Matinkylä-osuuden kustannusarvio on 1 088 miljoonaa euroa (valtion osuus enintään 200 milj. €) ja Matinkylä-Kivenlahti-jatko-osuuden kustannusarvio on 801 miljoonaa euroa (valtion osuus enintään 240 milj. €). Espoo ja Helsinki jakavat kustannukset siten, että kaupunkien osuuksista Espoo maksaa 85 prosenttia ja Helsinki 15 prosenttia.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *