365-metrinen Finnevikinsilta on Espoon pisin silta. (Kuva: Atte Mikkonen)

Finnevikinsilta on voittanut Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin järjestämän Vuoden Silta 2016 -kilpailun. Espoon pisin silta täytti parhaiten vuoden teeman: elinkaarinäkökulma suunnittelussa.

– Halusimme vastaanottaa tänä vuonna Vuoden Silta -kilpailuun ehdotuksia, joissa olisi huomioitu sillan elinkaarikustannukset, ympäristövaikutukset ja helppo korjattavuus, Liikenneviraston Taitorakenneyksikön projektipäällikkö ja kilpailun tuomariston puheenjohtaja Timo Tirkkonen kertoo.

Voittoisa suunnittelutiimi sai kehuja poikkileikkauksen muuntojoustavuudesta, sillan elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen huomioon ottamisesta materiaalivalinnoissa, tarkastuksen helpottamisesta kulkutasojen avulla sekä rakenteiden muotoilusta mahdollisimman vähän likaa kerääviksi.

Jatkuvan jännitetyn betonisen palkkisillan suunnittelussa huomioitiin tarkasti myös ympäristönäkökulmat.

– Katuyhteys oli aiemmin kaavoitettu aivan Finnoon arvokkaan lintualtaan vierelle. Kun kadun suunnittelu käynnistyi, todettiin luontojärjestöjen kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä, että katu olisi hyvä saada kauemmaksi lintualtaasta ja mieluiten penkereen sijaan sillalle, Espoon kaupungin kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska kertoo.

– Asemakaava muutettiin pikavauhtia tämän ratkaisun mukaiseksi. Asemakaavassa rajoitettiin myös melua aiheuttavia rakennustöitä lintujen pesintäaikaan.

Viime elokuussa valmistunut 365-metrinen Finnevikinsilta täydentää merkittävästi Espoon pääkatuverkostoa.

– Se nopeuttaa matka-aikaa Kaitaalta ja Finnoosta Matinkylään useita minuutteja. Sillan merkitys on suuri koko tulevan Finnoon kaupunginosan rakentamiselle. Se palvelee ensi syksynä myös Espoonlahden suunnasta tulevaa liityntäliikennettä Matinkylän metroasemalle, Tanska sanoo.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *