Espoon Leppävaaran uimahalli uudistui
Leppävaaran uimahallin saneeraus- ja laajennushankkeessa haluttiin säilyttää vanhan allasosaston avara näkymä lounaaseen. (Kuva: Seppo Haavisto)
Vuonna 1969 valmistunut arkkitehti Osmo Lapon suunnittelema Leppävaaran uimahalli avattiin perusteellisesti korjattuna ja laajennettuna tammikuun alussa. Laajennusosa edustaa kahta kolmannesta hallin kokonaispinta-alasta. Maauimala ja muut liikuntapaikat ulkona avautuvat toukokuussa.
Leppävaaran uimahalliin ja maauimalaan odotetaan yhteensä yli 400 000 kävijää vuodessa ja se on merkittävä parannus pääkaupunkiseudun vesiliikuntapalveluihin. Lähes 41 miljoonan euron hanke oli Espoon historian suurin omaan taseeseen toteutettu talonrakennushanke.
Vanha uimahalli ei ollut suojeltu rakennus, mutta peruskorjauksessa pyrittiin siihen että rakennuksen luonne ja ilme ovat korjauksen lähtökohtana.
− Pyrimme suunnittelemaan varustelutason ja toimivuuden uudisrakentamisen tasolle, kuitenkin niin, että rakennuksen identiteetin kannalta tärkeitä piirteitä säilytettiin ja palautettiin, kertoo Espoon kaupungin Tilapalvelut-liikelaitoksessa hankkeen suunnitteluttamisesta vastannut senioriasiantuntija Mimma Haili.
Erityisesti allashallista avautuvat avarat näkymät lounaaseen haluttiin säilyttää ja toteuttaa vastaava näkymä myös uudisosassa.
− Myös paljaat betonipinnat on säilytetty, samoin puusomisteiden ja ovien värimaailma. Sen sijaan suuret mainokset on poistettu seiniltä.
Tärkeää oli myös parantaa tilojen esteettömyyttä. Uimahalliin ja maauimalaan oli päästävä samasta tasosta.
Vanhojen altaiden rakenteet korvattiin uusilla teräsaltailla. Teräsaltaiden käyttö on suhteellisen uutta Espoossa, sillä aiemmin niitä on käytetty vain Keski-Espoon uimahallissa.
Alkuperäinen hallin arkkitehti Osmo Lappo oli mukana useissa suunnitteluohjauskokouksissa neuvonantajana kuten myös Kaupunginmuseo. Kaupunginmuseo määritteli omalta osaltaan säilyttämisen tason.
− Kaupunginmuseo oli hyvin tarkka sisätilojen muutosten suhteen. Oikeastaan mitään ei olisi saanut muuttaa, vaikka rakennus ei ole suojeltu. Meidän oli kuunneltava hyvin pitkälle museon näkemyksiä.
Suunnitteluvaiheessa jouduttiin sovittelemaan yhteen eri osapuolten näkemyksiä. Liikuntapalvelut olisi mieluummin purkanut vanhan hallin ja rakennuttanut kokonaan uuden.
− Olen varma, ettei purkulupaa olisi rakennusvalvonnasta saatu, Haili sanoo.
Tavoitteena parempi energiatehokkuus
Hallihankkeen energiatalouden suunnittelua ohjasivat Espoon kaupungin KETS-tavoitteet (kuntien energiatehokkuussopimus). Hallitiloissa käytetään nykyaikaisia lämmön talteenoton teknisiä ratkaisuja. Suunnittelun aikana oli tavoitteena synergia viereisen hiihtoputken lauhdevesien käyttämisestä allasvesien lämmittämiseksi. Hiihtoputki ei kuitenkaan saanut rakennuslupaa.
− Toistaiseksi uimahalleille ei aseteta energialuokkatavoitetta, mutta Leppävaaran hallille asetimme suunnitteluvaiheessa tavoitteeksi C-luokan, joka simuloinnissa saavutettiinkin, Haili kertoo.
Ennen saneerausta vanhan hallin kaukolämmön kulutus oli noin 2300 MWh vuodessa. Peruskorjatun hallin lämmönkulutuksen arvioidaan olevan noin 3000 MWh vuodessa, mutta ominaiskulutuksen pitäisi pudota alle puoleen ja olla 56 MWh/m3. Sähköä uudessa hallissa arvioidaan kuluvan reilut 900 MWh vuodessa ja ominaiskulutuksen pysyvän jokseenkin entisellä tasolla 17 MWh/m3.
Erikoishankkeissa osapuolten yhteinen näkemys tärkeää
Rakentamispäätöksen aikaan Leppävaaran uimahallin kustannusarvio oli 24 miljoonaa euroa, mutta hanke kasvoi vuosien varrella. Muun muassa alun perin ulkotilaksi ja talviuintikäyttöön suunniteltu hyppyallas päätettiin myöhemmin kattaa. Päivitetty kustannusarvio, joka myös piti, oli vajaat 41 miljoonaa euroa.
− Hankkeita valmistellaan pitkään ja tarpeet muuttuvat. Laajuus usein kasvaa valmistelun aikana. Rakentamispäätöksen aikana asetetuissa tavoitteissa pysyttiin eikä saneerauksessa tullut vastaan ikäviä yllätyksiä, investointipäällikkö Pekka Eurasto Espoon tilakeskuksesta sanoo.
Urakkamuotona oli jaettu urakka. Euraston mielestä se oli tässä hankkeessa onnistunut toteutustapa.
− Olemme hyvin tyytyväisiä lopputulokseen. Jaettu urakka on hyvin selkeä ja markkinoilla tuttu toteutusmuoto. Pääurakoitsijana oli Hartela Oy.
Uimahalli on aina erikoishanke, ja tähän vanhan osan peruskorjaus toi lisähaastetta. Aikataulussa kuitenkin pysyttiin. Hän toivoo, että tulevaisuudessa vastaavanlaisissa hankkeissa tarpeista ja hankekoosta muodostetaan tilaajan ja käyttäjän kanssa yhteinen näkemys mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
− Tilaajan lähtötiedoissa ja suunnitelmien valmiusasteessa on myös lähes aina parannettavaa. Riittävän ajan varaaminen niin suunnitteluun kuin rakentamiseen on vaativissa erityishankkeissa tärkeää.
Lue lisää uudistuneesta Leppävaaran uimahallista torstaina 4.2. ilmestyvästä Kuntatekniikka-lehdestä.
Tässä on malliesimerkki kun ei ymmärretä kokonaisuutta. Halli on esteettömyyden osalta täysi susi. Leppävaaran uimahalli on kyllä surullinen tarina.
Saattoliikenteen suunnitelleet eivät ole miettineet mitään.
En tiedä onko se syy vai seuraus mutta invapukkariksi tarkoitettu tila on järkyttävän pieni ja epäkäytännöllinen. Mm. veskin lukkojärjestelmä on sellainen että voit oikeesti lukita itsesi veskiin niin että pukkariin ei pääse takaisin kuin kiertämällä toisen pukkarin kautta.
Hissiin mahduin just ja just, mutta sitä nappulaa pitää painaa KOKO matkan ajan ja,koska minulla ei kädet toimi on se avustajan tehtävät toki onnistuu vain jos avustaja taiteiltua itsensä samaan hissiin.
Tästä voisi äkkiseltään tulla mieleen, että erityisryhmiä ei sinne tosiaankaan haluta. Sanoisivat sen sitten edes suoraan. Onko todellisuudessa niin, että vammaisia/liikuntaesteisiä ei haluta lainkaan käyttäjiksi?
Maauimalan voi unohtaa heti jos on vastakkaista sukupuolta oleva avustaja, sillä maauimalassa ei ole sopivaa pukutilaa kyseiselle kokoonpanolle.
Mut hei; hyppyallas on katettu!
Ulkotilan mäkisyydestä johtuen jyrkkä esteettömyysreitti maauimalaan kahviosta ei sovellu liikuntarajoitteisille.
Sisäänkäyntiportti pääaulasta allastilapuolelle oli ihmeen mutkikas, meno luiskaan hankala. Apuvälineitä käyttäville omien pyörällisten apuvälineiden siis myös lastenvaunujen säilytyspaikat puuttuu ilmeisesti kokonaan.
Terapia- / monitoimialtaasta puuttuu luiska kokonaan ja portaat sinne olivat vielä erikorkuisia, liikuntarajoitteisille siis melko
mahdoton päästä altaaseen ilman että käyttää nostinta. Siis nostinta joka on pieni.
Matkalle suihkutiloista terapia-altaalle oli myös muutaman kynnys. Se on hastava suihkupt:n kanssa liikuvalle. Nostolaitteet allaspuolella eivät vakuuttaneet.
Se, että jokin on tehty lakien ja pykälien mukaan ei tarkoita että se olisi toimiva.
On yllättävää, että Leppävaaran uimahallia koskevissa artikkeleissa kaupunki nostaa esiin erityisesti esteettömyyden. Vaikka miten tehtäisiin mielipidemuokkausta, esteellinen ei muutu esteettömyydeksi. Esteettömyys on konkreettista, ei mielipide, ja sitä joko on tai ei ole.
Mimma Haili tietää itsekkin, ettei esteettömyys toteutunut ja tuo esteettömyyskysymyksenä esiin pelkästään sisäänkäynnin. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että mennessään uimahalliin, myös vanhukset ja vammaiset, haluavat mennä uimaan – ei pelkästään sisään rakennukseen.
Artikkelissa on lihavoituna ja nimeltä mainittuna monia ammatti-ihmisiä. Onko todellakin niin, että osaaminen on esteettömyyden osalta täydellisen alkeellista? Eikö silloin itseään kunnioittava ihminen hae lisäkoulutusta? Vai onko kyse todellakin asenteista?
Koska löytyy arkkitehteja, suunnittelijoita, rakentajia… jotka hankkivat kunniaa toimivilla, esteettömillä rakennuksilla?
Merkillistä, että lakisääteiseen esteettömyyteen suhtaudutaan merkittävää kohdetta rakennettaessa näin välinpitämättömästi !
– Taitaa olla myöhäistä yrittää vaikuttaa päivistysvaiheessa olevaan
RT-korttiinkin, jotta asioihin jatkossa kiinniettäisiin enemmän huomiota.