ASO-asuntojen rakennustyömaa Helsingissä. (Kuva: Ville Miettinen)

Rakentaminen on ollut kuluvan vuoden aikana ennakoitua verkkaisempaa vaatimattomaksi jääneen yleisen talouskehityksen vuoksi. Rakennusteollisuus RT arvioi rakentamisen vähenevän tänä vuonna 1,5 prosenttia edellisvuodesta, kun keväällä odotettiin laskun jäävän puoleen prosenttiin.

– Ensi vuonna on mahdollisuus 2–3 prosentin kasvuun, mikäli tämän vuoden lopulla käynnistyy hankkeita suunnitellusti. Lähtötaso on huono, eikä vahvempaa kasvua ole vielä näköpiirissä. Suomen talous asettaa raamit rakentamiselle, sanoo Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen.

Talonrakennustöiden aloitusten arvioitu määrä tänä vuonna on runsaat 32 miljoonan kuutiometriä, mikä on hivenen enemmän kuin viime vuonna. Tämän ja viime vuosien luvut on nyt korjattu uusien, tilastointikatkoksen jälkeisten tilastojen perusteella.

– Tilastokeskuksen rakentamisen tilastojen mittava uudistustyö on vihdoin saatu loppuun. Muutosten vuoksi luvuissa on ollut suurta häilyvyyttä ja tietoihin kannattaa yhä suhtautua varauksella, Pakarinen muistuttaa.

Tänä vuonna arvioidaan käynnistyvän 12 200 vapaarahoitteisen kerros- ja rivitaloasunnon rakentaminen, joka on 600 asuntoa viime vuotta enemmän. Kerrostalorakentamista kannattelee yhä sijoittajien aktiivisuus kasvukeskuksissa.

Maa- ja vesirakentamisen liikevaihtotiedot näyttävät kasvua, mutta rakentamisen ennakoidaan supistuvan tänä vuonna ja pysyvän ensi vuonna ennallaan.

– Hallitusohjelma sisältää useita rakentamista vauhdittavia tekijöitä. Ratkaisevaa on, kuinka toimenpiteitä lähdetään toteuttamaan ja miten esimerkiksi panostukset perusväylänpitoon saadaan sovitettua budjettiin, toteaa Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *