Maanmittauslaitos ehdottaa muutoksia lainsäädäntöön keskusta-alueiden rakennuskompleksien hallinnoinnin helpottamiseksi. Tavoitteena on, että vuonna 2017 esimerkiksi kauppakeskus voisi koostua maanpinnan ylä- ja alapuolella olevista erillisistä kiinteistöistä.

– Nykyisin tontit merkitään rekistereihin maanpinnan tasossa. Ehdotamme, että myös korkeussuunnassa voisi olla useita kiinteistöjä, kertoo kehitysjohtaja Pekka Halme Maanmittauslaitoksesta.

Maanmittauslaitos tavoittelee muutoksella paremmin todellisuutta kuvaavia kiinteistöjä ja niiden omistustietoja. Myös kiinteistöverotuksen kohdentaminen tehostuisi.

Maa- ja metsätalousministeriö ja Maanmittauslaitos ovat selvittäneet kolmiulotteista kiinteistönmuodostamista vuodesta 2006 alkaen.

Maanmittauslaitos on luovuttanut selvitysraportin maa- ja metsätalousministeriölle, joka jatkaa tarpeellisten lakimuutosten valmistelua.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *